Seiska

Tulin juuri kotiin Barcelonasta ja aika haikeet tunnelmat oli kotimatkalla junassa... Vietin viimeisen päivän Miian kanssa, ja hyvästeltiin toisemme, se kun lähtee huomenna takasin Suomen kamaralle. Ei jotenkaan pysty yhtään käsittään koko tilannetta, ja siks on nyt pakko tulla tänne vähän kirjotteleen. Miiasta on tullut mulle ihan käsittämättömän tärkee ihminen täällä tosi lyhyessä ajassa. Tietysti ollaan siis oltu ystävyksiä jo montamonta vuotta lukiosta lähtien, mutta ikinä ennen ei olla ihan näin syvää yhteyttä löydetty. Kun tänne tulin, niin en olis voinut kuvitellakaan Miian merkitystä tänä aikana, rehellisesti sanottuna kuvittelin, että me vaan sillon tällön käydään yhdessä bilettämässä tai sangrialla vähän jauhamassa elämän menosta, mutta siitä kehkeytykin jotain ihan muuta. En osaa yhtään kuvitella elämää täällä ilman Miiaa, se tuntuu vaan niin itsestäänselvyydeltä, että voidaan periaatteessa koska vaan mennä Benedictiin mojitoille, ja nyt sitten ei enää voidakaan. Sinne meneminen ei todellakaan tunnu enää samalta, mutta oon varma että jos sinne meen niin kohotan joka kerta kippikset meidän ajalle. 

Oon ollut aina tosi huono puhuun omista asioistani kenellekään, edes läheisimmille ihmisille, ja oon suuresti yllättynyt että täällä oon sitä pystynyt tekeen Miian kanssa ihan ilman ponnisteluja. En tiedä mistä se johtuu, ehkä se on tää kaupunki ja tää ympäristö, koska kaikki täällä on niin avoimia ja ystävällisiä ja onnellisia, niin ei tuu mieleenkään murjottaa ja olla vaan super sisäänpäinkääntynyt valittaja. Tottakai ilmapiiri tarttuu. Toivon, että pystyn jatkaan tätä fiilistä vielä tästä eteenpäinkin, vaikka ei enää ookaan ketään, kenen kanssa jaaritella elämän tarkotuksesta tai omista fiiliksistä. En usko että tuun noiden vaihtarien kanssa niin läheiseks, että voisin mitä vaan puhua, ja siinä tulee jo kielimuurikin vastaan, kun ei vaan pysty kaikkee kääntään enkuks, ja joskus koko tarinan syvempi merkitys muuttuu kun ei osaa englanniks kertoo ihan niin hyvin. 

Se on jännä, miten poikien kanssa on paljon helpompi jutella, mutta ehkä se on just siinä, että yleensä tytöt juttelee vaan kaikkee aika pinnallista, joihin pojat ei edes kiinnitä huomioo. Mutta toki tyttöjen kanssa on helppo puhua juurikin niistä helpoista aiheista. Oikeestaan heti ekan viikon täällä asuntolassa asumisen jälkeen löysin tosi samalla aaltopituudella olevan ihmisen, joka tuntuu oikein huokuvan luottamusta, ja sen kanssa on niin helppo jutella mistä vaan. Vähän kyllä häiristee, kun sama henkilö kertoi, että jos ei olis kihloissa, niin hän olis luultavasti tosi ihastunut muhun :D 

Päällimmäinen ajatus on tällä hetkellä se, että nyt huomaa miten rajallinen aika onkaan. Kun tulin tänne, ajattelin että viis kuukautta on ihan jäätävän pitkä aika ja siinä ehtii tekeen vaikka mitä. Ja nyt se jotenkin konkretisoitu kun hyvästelin Miian, että kyllä se aika joskus loppuu ja munkin lähdön aika koittaa itseasiassa hyvin pian. Jos nääkin pari kuukautta on mennyt niiin nopeesti, niin eiköhän seuraavat kolme kuukautta mee vielä nopeemmin. Ei sitä vaan oikein mitenkään tiedosta, että tää ei todellakaan tuu kestään ikuisesti. Mutta en sitä todellakaan haluaiskaan. Tää on vaan yks kokemus mun elämässä, tosin merkittävä sellainen, ja jos jämähtäisin tänne heti, niin mistä mää tietäisin onko tää lopulta se paikka missä haluan elää? Vaikka aina ennen oon ajatellut että en todellakaan vois asua missään muualla kuin Suomessa, mutta en sillon ollut edes kokeillut asuvani muualla kun Tampereella. Tää on todellakin eri maailma, ja on hyvät ja huonot puolet ihan niin kuin missä tahansa muualla. 

Mutta täytyy sanoa, että kyllä täällä ollessa on alkanut (äidin harmiksi) heräileen ajatukset siitä, että ei Suomi välttämättä oo ainoo vaihtoehto. Just äipän kanssa juttelin, ja tietysti siellä on isot pelot siitä, että löydän täältä miehen ja perustan perheen ja sille tielle sitten jäänkin... Mutta ei, vaikka ajatuksia on herännyt, en silti haluais jäädä tälle tielle, koska on vielä niin paljon muutakin nähtävää ja koettavaa. Sen perheen aika on sitten jossain hamassa tulevaisuudessa. Mutta se on kuitenkin iso fakta, että maailma on loppupeleissä niin pieni (vaikka se onkin super iso), ja matkustelu on niin helppoo nykypäivänä, että mihin ratkasuun ikinä päädynkin, aina pääsee matkustaan suuntaan ja toiseen. Oikeestaan täällä olo on tehnyt siinä mielessä tosi hyvää, että enää ei pidä itsestäänselvyytenä sitä että näkee perheen ja parhaat kaverit joka päivä. Ja se myös aiheuttaa eniten tuskaa, kuten kissojen kohdalla tuli huomattua. Ikinä ei voi tietää etukäteen mitä tapahtuu, pitää vaan oppia elämään epävarmuuden kanssa. Ja se tässä maailmassa onkin niin ihmeellistä, että mitä epävarmempi kuva sulla on tulevaisuudesta, sen enemmän sulla on vaihtoehtoja tarttua just siihen mihin haluat. 

Mietteiden jälkeen onkin taas hyvä siirtyä näihin perus jorinoihin!

Keskiviikko 1.10.

Keskiviikkona oli herätys 7.15 ja lähdin Stephanien kanssa kohti tokaa koulupäivää, ja Statistics-kurssia. Tajusin heti alkuun, että oon käynyt tänkin kurssin aikanaan Ikaalisissa, ja sisältö oli tismalleen sama, mutta espanjaks. Olishan se ollut kiva käydä sama kurssi uudestaan, mutta aattelin että mielummin valkkaan enkun kurssin kun tän. Oltiin tunnilla vaan puolivälin taukoon asti, kun meidän oli tarkotus mennä Terrassan yliopistokampukselle infotilaisuuteen. Yliopistolla oli lähes kaikki Terrassan vaihtarit, ja niitä oli yllättävän paljon! Toi meidän Euncet - Business school on oikeestaan yksityiskoulu, joka on vaan jotenkin kytköksissä UPC:hen eli Katalonian ammattikorkeekouluun. Ja Terrassassa on monta eri rakennusta ja monia eri yliopistoaloja. Se on siis kunnon opiskelijakaupunki. 

Welcome Day -tilaisuudessa kerrottiin vähän Terrassan historiasta ja kerrottiin nähtävyyksistä, ja sitten keskityttiin itse yliopistoon. Lopuks vielä vähän juttua Katalonian kulttuurista, ja kovasti ne suositteli että kannattaa opiskella katalaania... Ajattelin ite keskittyä mielummin vaan espanjaan, koska se on niin paljon yleismaailmallisempi kieli, ja jos molempia opettelis, niin menis ihan sekasin. Tilaisuuden jälkeen menin Stephanien ja uuden ruotsalaisen tuttavuuden, Annican, kanssa lounaalle tapaksille. 

Loppupäivä menikin kämpillä kurssivalintoja pohtiessa ja taisin siinä päikkäritkin vetästä siestan kunniaks. 

Torstai 2.10.

Aamu alko Human Resources Management -kurssilla, joka vaikutti tosi mielenkiintoselta. Huomas kyllä että ei oo tullut tota sanastoo ennen luettua kun oli niiin paljon outoja sanoja ja piti koko ajan käyttää Google translatoria. Se on ollut kyllä Mapsin ohella tärkein työkalu täällä ollessa! 

Illalla oli tiedossa koko asuntolan miittinki klo 22, ja sovittiin Annican kanssa että se tulee jo vähän aikasemmin nauttiin viiniä mun ja muiden seuraan. Se asuu siis yksityisellä vuokra-asunnossa, noin 10 min matkan päässä meidän asuntolalta. Mentiin Eddien ja sen kämppiksen Alessandron huoneeseen alotteleen, ja puhuttiin siinä kaikkee mukavaa samalla kun hyvään tahtiin tuhottiin meidän viinipulloja. Kello alko läheneen jo yhtätoista kun mentiin alas tapaan muita. 

Oli aika iso ylläri, kun siellä notku iso pöytä täynnä ruokaa! Oltiin kyllä kuultu että tää on dinneri ja kaikkien on tarkotus tuoda jotain pientä, mutta me tosiaan tuotiin vaan pari sipsipussia, joita ei loppupeleissä edes avattu ja mulle on vieläkin mysteeri, että mihin ne illan aikana katos. Kaikki muut ihmiset oli tehnyt ite tai ostanut tapasruokia ja leipiä ja pitsoja ja kaikkee herkkua. Mää olin harmikseni syönyt just jonkun aikaa sitten niin en jaksanut paljoo maistella. 

Paikalla oli yllättävän paljon väkee ja suurin osa oli espanjalaisia, mutta meidän onneks monet tuli myös rohkeesti puhuun meille englanniks, kun saatettiin näyttää vähän ulkomaalasilta. Saatiin sinä iltana muutama hyvä kaveri, joiden kanssa ollaan monesti tän illan jälkeenkin nähty. Jossain vaiheessa mentiin neloskerroksen parvekkeelle viilentyyn, kun muut ihmiset alko valuun baareihin päin. Ilta meni oikein mukavasti ja löysin vielä omaan huoneeseen kerrosta alemmas. 

Lähtökuopissa.

Repeilen tälle kuvalle, näyttää ihan että musta 

pidettäis ihan kaksin käsin kiinni, mut ei sentäs :D

Perjantai 3.10. 

Aamu ja oikeestaan koko päivä meni vähän nukkuessa ja voimia kerätessä. Illalla viiden jälkeen menin Annican kanssa iltakurssille, Professional Development III, joka keskittyy siis johtajuuteen ja valmentamiseen. Kurssi vaikutti tähän mennessä mielenkiintosimmalta, ja mua kiinnostaa vielä kyseinen aihe aika paljon, niin sielä jakso jopa keskittyä hyvin. Vähän harmi että tää kurssi on tosiaan vaan 6 viikkoo, koska olisin halunnut lukee aiheesta enemmänkin täällä. Mutta no can do, toisaalta ihan hyvä että ei tosiaan tarvi kun sen kuus viikkoo käyttää perjantai-illat opiskeluun, ja sitten jatkossa perjantait onkin kokonaan vapaita! 

Oltiin sovittu treffit edellisen päivän porukan kanssa, että mennään Bauhouse-baariin kun me päästään tunnilta. Ja sinnehän me mentiin, ja siellä oli muitakin Erasmus-tyyppejä, saatto olla jotain tekemistä 1 euron kaljoilla ja 2 euron viineillä... Myöhemmin mentiin vielä jatkaan Faktoria-yökerhoon, ja se oli mun ensikosketus Terrassan clubitarjontaan. täytyy sanoo, että oli kyllä aika heikkoo Barcelonaan verrattuna :D Se oli aika tyhjä, mutta musiikki oli hyvää ja tuli tanssittua paljon, ja yllättävintä oli että juomat oli halpoja! Barcelonassahan saa clubilla maksaa 10-15 e juomasta, ja täällä oluen sai 3 eurolla. 

Tää oli Stephanien vika ilta Terrassassa, se kun oli päättänyt muuttaa Barcelonaan toiseen asuntolaan. Kun mentiin takas asunnolle, niin oli vähän haikee tunnelma, ja juteltiin aika pitkään siinä vielä aiheesta, ja Steph oli kauheen huolissaan ja sano koko ajan ettei halua jättää mua tänne yksin. Kyllä siinä vaiheessa tuntu kans vähän hassulta, kun oltiin jo pitkään puhuttu, että Terrassa olis meijän opiskelijakaupunki ja Barcelona viihdekaupunki, jossa käytäis aina sillon tällön. Mutta ymmärsin kyllä täysin sen ajatuksia, koska sillä on tosiaan vaan kaks kurssia, maanantaisin iltakurssi ja torstaisin aamukurssi, ja sen lisäks se alko lukeen saksaa Barcelonan yliopistolla, eli ei tarvis montaa kertaa kulkee Terrassaan. Mulla on kuitenkin 6 kurssia espanja mukaan lukien, ja tunnen itteni sen verran hyvin, että jos olisin Barcelonaan muuttanut, en olis ihan joka päivä kouluun jaksanut vaivautua. Matka kestää kuitenkin noin 1,5 tuntia, eli pitäis herätä kuuden aikaan melkein joka aamu. Siinä menis kolme tuntia päivässä pelkkään matkusteluun, joten ei kiitos. Ja muutenkin Barcelonassa sattuu oleen pikkasen enemmän häiriötekijöitä, kuten tuli muutaman ekan viikon aikana huomattua. Se on niin helppoo lähtee vaan yksille, ja sit hups, kello onkin jo kolme :D 

Nyt kun oon asunut täällä yksin, niin täytyy sanoo että kyllä mää tästä nautin paljon enemmän! Saa tehdä just niin kun haluaa, ja saa kuunnella musiikkia ja pyöriä kämpässä puolialasti jos huvittaa. Oon ollut niin paljon rennompi nyt. Ja ehkä siinä on sekin, että meidän kemiat ei ihan niin hyvin kohdanneet, kun mitä aluks toivoin. Tajusin sen jo heti kun ekan kerran nähtiin, että me ollaan niiin eri maailmoista, mutta koitin jättää sen huomiotta. Kumma juttu, että Annican kanssa tuun paljon paremmin toimeen, me ollaan molemmat vähän jalat maassa -tyyppiä, ja meillä on paljon enemmän yhteistä, mm. salmiakki ja ruisleipähimo. Ja se tuntee aika hyvin suomalaista kulttuuria, kun sen äiti on Suomesta. Toisaalta olis ehkä ollut antoisampaa elää just niin erilaisen ihmisen kanssa kun mitä Stephanie on, kun siinä olis oppinut vähän muutakin kulttuuria kun tätä pohjolaista.. Mutta on tällä onneks muitakin vaihtareita, ja nään mää Stephanietakin vielä suht usein. 

Lauantai 4.10.

Heräiltiin joskus kahden aikaan, ja kävin suihkussa ja söin aamupalaa. Stephanie pakkaili ja siivoili huonettansa. Seiskan aikaan illalla lähdettiin taksilla kohti Barcelonaa kolmen jäätävän ison kassin kanssa (haluaisin tietää paljonko sillä on vaatteita kotopuolessa, kun se oli tosiaan yli kolminkertanen määrä mun matkatavaroihin verrattuna...). Asuntola vaikutti tosi kivalta, se oli samassa rakennuksessa jonkun yliopiston kanssa ja siellä oli ainakin tuplasti enemmän asukkaita kun mun asuntolassa. Itse asunto olikin hirveesti pienempi, se oli vaan yks iso tila missä oli kaks sänkyä päädyt vastakkain ja hylly siinä välissä, työpöydät vierivieressä ja pieni keittiö eikä edes mitään pöytää. Mulle tuli viimestään siinä vaiheessa olo, että onneks päätin jäädä, koska mulla ei kestäis varmaan pää jos pitäis noin lähekkäin asua toisen kanssa. Tai riippuu varmaan ihmisestä, että kenet sais kämppikseks. Tuolla asu brasilialainen Ana kämppiksenä, ja otettiinkin se heti mukaan illan rientoihin. 

Lähdettiin kohti juna-asemaa ja siitä mentiin keskustaan ja vaihteeks Ocañaan. Tällä kertaa Stephanie halus sinne kun se ei ollut pitkään aikaan siellä käynyt. Meidän seurueeseen liitty Daniel ja Behshad asuntolalta ja myöhemmin Miia tuli kans paikalle. Syömisen jälkeen mentiin alakertaan, kun muisteltiin että siellä oli toosi hyvät mojitot, mutta tällä kertaa ne olikin ihan pahat, ja niistä sai viä pulittaa 10 euroo!! En todellakaan muistanut että ne on niin kalliit, en ikipäivänä olis sinne tullut jos olisin tiennyt... Katottiin vaan Miian kanssa toisiimme ja telepaattisesti päätettiin että näitten jälkeen lähdetään kyllä Benedictiin 3,5 euron mojitoille... Ja sinnehän me mentiin! 

Meijän oli tarkotus lähtee poikien kanssa takas Terrassaan vikalla junalla kahdelta, mutta yllättävää, että missattiin se. Tajuttiin vähän liian myöhään että olis pitänyt lähtee käveleen asemalle jo ajat sitten.. Sit päätettiin kokeilla mennä bussilla, kun oltiin kuultu että sellanen menis kolmelta. Ja sehän meni joo, kesti vaan joku reilu peri tuntia ja se bussi oli niiiin täynnä, että meijän piti seistä koko matka... Vähän sitten torkahtelin pystyasennossa ja kirosin sen pomppivan bussin maasta taivaaseen viimesillä voimillani. Loppumatkasta pääsin onneks istuun ja torkahdin hetkeks, ja sit heräsin niskat ihan jumissa. Puoli kuuden aikaan olin kotona ja simahdin saman tien. 

Sunnuntai 5.10.

Nukuin tooosi pitkään ja sit valmistauduin lähteen kauppaan, mutta ulkona kävellessäni tajusin että kaikki kaupat on näköjään sunnuntaisin kiinni. Onneks oli vähän spagettia ja tomaattikastiketta kaapissa niin väänsin ittelleni oikeen gourmet-illallisen. 

Maanantai 6.10.

Ihana maanantai, ja heti aamulla pirteenä enkun tunnille haukotteleen. Koko tunti kirjotettiin ja puhuttiin, että minkälaista businesskäyttäytymistä omassa kotimaassa on. Oli kyllä mielenkiintosta kuunnella, miten Espanjassa ja muualla käyttäydytään tapaamisilla ja muuten! 

Iltapäivällä mulle tuli kaveri kylään ja kierrätin sitä pitkin huikeeta Terrassaa ja sit käytiin kaupassa ostamassa evästä. Illalla syötiin ja juotiin vähän viiniä ja käytiin vielä ihailemassa yöllistä Terrassaa ja käveltiin puiston läpi. Se on aina iltasin ihan täynnä juoksijoita, ja koiria ja lepakoita. Suomalaiset vois taas ottaa näistä vähän mallia, täällä kaikilla kulkee koirat vapaana, mutta ne kulkee koko ajan vierellä, tai vaikka jos juokseekin vähän kauempana omistajasta, niin ei tuu ketään muita nuuskiin. Se on niin outoo, kun jopa kaupungilla kaikki pikkukoirat saa olla vapaana, ja ne kulkee niiin nätisti vierellä ja seuraa. Mikähän koulutusmetodi täällä on.. Sit tultiin takasin ja oon niin ilonen, että Stephanie jätti huoneensa oven auki kun se lähti, nyt siitä tuli hyvä vieraspeti :D tosin nyt se on jo suljettu...

Tiistai 7.10.

Skippasin vahingossa koulun. Syötiin hyvä aamupala (maistatin ruisleipää!) ja lähdettiin kaupungille hetkeks pyöriin ennen juna-asemalle menoo. Siellä sanottiin heipat ja menin takas kämpille lahnaan koko loppupäiväks. Fiilistelin illalla kaikkee suomi-musiikkia ja surffailin netistä suomalaisia kunnon perinneruokia, kun aloin miettiin että voisinko jotain tehdä täällä. Aika huonolta näyttää kun kaikkeen tarvis joko ruisjauhoja tai uunia eikä mulla satu oleen kumpaakaan. :D 

Keskiviikko 8.10.

Keskiviikot mulla on aina vapaata, ja nyt oltiin suunniteltu Annican kanssa, että mennään poikkeen International Officella, kun olisin vihdoin halunnut rekisteröityä tonne oppilaaks. Se olikin sitten kiinni vielä seuraavan tunnin, joten päätettiin hoitaa seuraava asia pois alta ja mentiin poliisilaitokselle. Täällä pitää hankkia NIE, joka on siis periaatteessa sun ID täällä asuessa, jos asuu pidempään kun 3 kuukautta. Meillä oli kaikki tarvittavat paperit mukana, mutta sitten kun sinne päästiin ja esitettiin asiamme vanhalle herralle, joka ei puhunut yllättäen sanaakaan englantia (ihmettelen vaan, että miten semmonen voi olla töissä infotiskillä??). No siihen tuli sitten joku toinen auttaan, ja selvis että meillä on koulun todistus enkun kielellä vaikka kaikki paperit pitäis olla espanjaks. Ja lisäks ne kerto että ne ottaa NIE-asiakkaita vaan aamusin, että meijän pitäs tulla ennen klo 8.15 paikalle ja sit ne antais vuoronumeron. Harmistuneina käveltiin takasin yliopistolle, jossa onneks päästiin tonne officeen, ja sain rekisteröintini kuntoon. 

Kun hommat oli hoidettu, mentiin hetkeks koteihimme valmistautuun ja sitten lähdettiin junalla kohti Barcelonaa vapaapäivän kunniaks. Nähtiin Stephanie asemalla ja käveltiin siitä yhdessä Passeig de Gracialle, shoppailukadulle. Tää olikin vähän kalliimpien merkkivaatteiden katu, mutta oli sekaan mahtunu onneks ihan peruskauppojakin, mihin mullakin riittää rahat. Nähtiin Casa Battló, joka on taas yks rakennus, jossa näkyy vahvasti Gaudin kädenjäljet. Shoppailun jälkeen lähdettiin ettiin ruokapaikkaa, ja Annica olikin kattonut hyvän paikan, Sensi Bistron, jossa ne oli jollain aiemmalla reissulla käynyt. Meinattiin eka mennä väärään paikkaan, kun Google maps johdatti meidät osamannimisen paikan luo, joka ei kuitenkaan ollut oikee. Pienen navigoinnin jälkeen vihdoin löydettiin paikka, ja se osottautukin oikein mukavaks paikaks! Henkilökunta oli ihan mahtavaa, ne tuli heti kertoon suosituksia oma-alotteisesti, mikä oli tosi hyvä kun ei tiedetty puoliakaan ruuista. Otettiin tapaksia, mutta tällä kertaa ne ei ollutkaan mitään perinteisiä patatas bravas-tyylisiä, vaan listalla oli vaikutteita muualta Euroopasta ja jopa Aasiasta. Ja ruoka oli niiin hyvää! Siinä hurahti nopeesti pari tuntia ruuan ja viinin parissa. Mahat piukeina lähdettiin käveleen kohti juna-asemaa, ja missattiin eka juna parilla minuutilla ja seuraavaa piti odotella puol tuntia.. Oltiin ihan poikki, kun päästiin Terrassaan, molemmat otti pienen välikuoleman junassa.

Casa Battló

Torstai 9.10.

Aamulla soitti kello taas seiskalta, ja oli supernopee herätys, kun luin mun kissojen hoitajan viestin niiden karkaamisesta. Koko päivä meni vähän sumussa, niinkun aikasemmin jo kirjottelin... 

Perjantai 10.10.

Sain yllättävän hyvin nukuttua ja päivällä kävin kaupassa ja aloin valmistautuun iltatuntia varten. Oli toisaalta ihan mukava, kun sai keskittää ajatukset muihin juttuihin, vaikka välillä meinas itku yllättää. Tunnin jälkeen menin suoraan kiltisti nukkumaan.

Lauantai 11.10.

Aamulla nukuin pitkään ja söin kunnon aamupalat. Päivän ohjelmassa oli ihanaa suomalaista seuraa, kun Ida oli saapunut Suomesta viihdyttään meijän pimeetä arkee. Mulla oli pienoisia ongelmia päästä Miian kämpille, kun metro päätti hajota keskellä ei mitään ja ei ollut mahdollisuutta hypätä seuraavaan metroon eikä voinut ees vaihtaa toiseen linjaan. No, lähdin sitten metsästään taksia, mutta hyvin pian kävi ilmi, että siellä on muutama muukin samoilla apajilla, tietysti kun niillä hemmetin metroilla ei pääse kulkeen. Jonkun aikaa siinä huidoin ilmaan takseille, mutta järjestäen jokainen oli jo varattu. Jossain kohtaa kävi kuitenkin tuuri ja sain taksin ja sujuvalla espanjalla (köh, köh) opastin oikeen suunnan. Taksikuski oli yllättäen vähän pihalla että missä tää osote ees on ja siinä sitten alettiin kattoon kartasta... Kuski oli kuitenkin oikein  mukava, ja kyseli kaikkee Suomesta ihan kiinnostuneena, ja lopulta pääsin oikeeseen osotteeseen (vaikka vähän väärän talon eteen kylläkin...). 

Miian luona tytsyt oli laittautumassa ja meillä oli kovat suunnitelmat avata vinkkupullo odottelun ajaks, mutta en ollut muistanut ottaa avaajaa mukaan, eikä Miian kämpiltäkään löytynyt, niin se jäi sitten vaan haaveeks. Kohta pian lähdettiinkin bussilla kohti keskustaa ja seikkailtiin hetki vanhassa kaupungissa, kunnes löydettiin ihan Benedictin naapurista oikein mukiinmenevä paikka. Siä sanottiin että menee noin 20 minuuttia että saadaan pöytä, mutta loppujen lopuks menikin yli 40 minuuttia... Mutta ei siinä, tilattiin alkajaisiks viinipullo ja se olikin ihan hyvin tyhjentyny siihen mennessä kun vihdoin päästiin pöytään. Ruoka oli kyllä erinomaista, ja viini ehkä vielä parempaa, joten ei sitten pieni odottelu kauheesti haitannut! 

Jatkettiin siitä syöminkien jälkeen luonnollisesti Benedictiin ja tilattiin mojitot liikennevalojen väreissä. Seuraavan drinkin kohdalla alko vähän hämärtyyn (viinin vika!!) ja muistikuvat on aika hataria... Seuraavana päivänä sain kuitenkin Miialta kuulla, että olin muun muassa hörppinyt siellä jotain jäätävän pahoja shotteja kun ei ollut muille kelvannut, eli ei mikään ihme että vähän hatarat muistikuvat... Kovasti myös tanssittiin illan aikana! Sit saatiin paikan pomolta ilmaset sisäänpääsyliput Opiumiin, joten lähdettiin sitä kohti hiihteleen. Ei kuitenkaan kauaa viihdytty sisätiloissa vaan mentiin rannalle hengaileen, koska se nyt sattu oleen siinä baarin takapihalla. Siellä kuulemma oli komeet ukkoset ja kivat katalaanipojat, mutta en osaa sanoo oikein juuta enkä jaata. :D 

Sunnuntai 12.10.

Aamulla oli vähän darranen olo ja koko päivä menikin leffoja tuijotellessa! 

Maanantai 13.10.

Maanantai oli oikein perinteinen maanantai. Heräsin pirteenä kouluun ja haukottelin koko päivän enkun tunnilla istuessa. Illalla yritin olla ahkera ja tehdä vähän koulujuttuja mutta todellisuudessa hengailin vaan koko illan facessa ja muualla netin syövereissä enkä saanut mitään aikaseks.

Tiistai 14.10.

Aamulla taas into piukeena lähdin opiskeleen mun lempiainetta, Information systemsiä. Tuntuu että siellä ei jää mitään päähän ja en ymmärrä puoliakaan mitä siellä puhutaan, kun en tiedä noita sanojen merkityksiä edes suomeks. Iltapäivällä alko meidän eka espanjan tunti. Siirryin siis sinne kun en halunnut sielä Terrassan kaupungin järkkäämällä kurssilla olla. Tuolla oli suurin osa meijän vaihtareista kun kukaan ei oikein puhu espanjaa, mutta oli kyllä vähän tyhmää että kaikki on samassa ryhmässä kun ollaan niin eri tasosia kaikki. Se alko siis ihan alkeista, joten oli aika tuttua juttua mulle ja monelle muulle jotka on aikasemmin sitä lukenut. Opettaja sanokin, että voidaan hyvin skipata pari ekaa tuntia ja lueskella kotona läpi kappaleet. 

Opettaja ei oikein tajunnu ajan kulua ja lopetti tunnin vartin liian myöhässä. Kävi sitten tietysti niin että myöhästyttiin bussista!! Onneks yhdellä meijän kurssilaisella oli kuitenkin auto, kun se tulee sillä joka päivä kouluun, niin ei tarvinnut alkaa taksia tilaileen. Meitä oli siinä pikkuautossa sit lopulta yhteensä 7 henkee, mää istuin Annican sylissä ja taiwanilainen tyttö istu poikaystävänsä sylissä. Oli kyllä mielenkiintosin matka minkä oon tuolla tehnyt!! Mentiin vielä jotain pikkukatuja ettei poliisit pysäyttäis, ja jossain vaiheessa makasin siinä kaikkien sylissä vaakatasossa, kun poliisit meni ohi... En kyllä usko että niitä oikeesti edes kiinnostaa tommoset, täällä tuntuu muutenkin toi lainvalvonta vähän kyseenalaselta.

Päästiin kuin päästiinkin lopulta koteihimme, ja en kauaa kerenny oleen kun lähdin kohti Annican kämppää. Oltiin sovittu että mennään porukalla syömään ja baariin viettään laadukasta Terrassa-aikaa. Mentiin johkin tosi mukavaan tapaspaikkaan ja oli kyllä hyviä tapaksia ja vielä oikein edullisilla hinnoilla. Viinikin makso vaihteeks vaan pari euroo... Siitä mentiin sitten jatkaan toiseen baariin, jossa noi alko pelaan bilistä. Mää kattelin lähinnä vaan sivusta kun ei oo mikään mun vahvin laji! Mun ilta alko käymään aika tylsäks ja lähdinkin sitten ensimmäisten mukana kotiin, kun osa jäi vielä jatkaan kohti seuraavaa mestaa. 

Mää jaan selvästi arvokkaita strategioita tässä...

Loppuun Terrassan ihastuttavaa katutaidetta. Nyt alkaa silmät niin lupsaan, että pakko vetäytyä unille!