Kasi

Tää tuntuu niiiin oudolta kirjotella kuulumisia näin viiveellä... Nää tuntuu niin kaukasilta, vaikka toisaalta tuntuu edelleen, että justhan nää tapahtu. Suurin syy tuskasiin fiiliksiin on Miia, kun nyt nää kaikki jutut alkaa lähinnä itkettään, kun tajuaa että Miia ei enää oo täällä. Nyt on vaan mielessä, että haluan tän blogin ajan tasalle, koska muuten kirjottelen tänne vielä ens heinäkuussa. Nyt on vaan aika ollut vähän kortilla viime päivinä, kun on ollut paljon kokeita ja lisää on tulossa. Mutta ei siinä, mennään päivä kerralla, enkä tosiaan halua ottaa tästä mitään ressiä.

Keskiviikko 15.10.

Aamulla oli ihan hyvä olo, kun olin fiksuna lähtenyt jo aikasin kotiin. Heräsin 11 aikaan ja touhusin perus aamutoimet siinä. Kahdentoista aikaan Stephanie tuli Terrassaan ja mentiin käymään pankissa hakeen pankkikortit ja Vodafonella asioimassa. Käytiin vielä lounastamassa nopsaan vähän mustekala- ja lohitapaksia ja sit kiirehdin äkkiä vielä kotiin hakeen kamat Barcelonan iltaa varten. Mikähän siinä on että täällä pitää olla aina myöhässä sovitusta aikataulusta? Oon aina ollut niin aikatauluihminen ja mua aina ärsyttää myöhässä olevat ihmiset, ja nyt teen täällä ite samaa! On siis aika hyvin jo tarttunut tää täkäläinen hälläväliä-meininki, ja onhan se totta että kaikki aina lopulta järjestyy. Mitä siis turhaan kiirehtiä.

Perus aamupala täällä.

Mutta asiaan. Hypättiin junaan ja viiden aikaan saavuin Idan hostellille ja lähdettiin siitä saman tien kohti La Sagrada Familiaa, kun en ollut sitä vieläkään päässyt näkeen ja Ida halus sen kans nähdä. Se olikin ihan kävelymatkan päässä Idan hostellilta ja siinä aikamme komeutta pällisteltiin ja räpsittiin ainakin miljoona huonoo kuvaa. Se oli niin iso, ettei siitä saanut mitenkään päin otettua järkevää kuvaa! Ihmettelen vaan, kuinka kaukaa kaikki postikorttien jne. kuvat on otettu, kun niissä näkyy koko kirkko...

Se oli aika pian nähty joten paineltiin takas hostellille, jossa hetken aikaa valmistauduttiin iltaa varten. Miia liitty kans hetken päästä seuraan ja lähdettiin ettiin hyvää safkaamispaikkaa lähikulmilta. Se löytykin aika äkkiä! Oli oikein hurmaava ja niin tavallisen näkönen pikku terassi, että olihan se pakko testata. Se on tullut täällä huomattua että vaatimattomissa paikoissa saa aina parasta ruokaa ja varsinkin näissä vähän sivummalla olevista paikoista! Tilattiin pöytä täyteen tapaksia ja viiniä, ja ei tarvinnut kyllä taaskaan pettyä! Hinta-laatu-suhde oli kyllä mainitsemisen arvonen, kun luultiin saavamme suht pieniä annoksia, kun oli niin halvat hinnat, mutta sieltähän tulikin sitten ihan kunnon annokset. Viinipullokin oli puoli-ilmanen, 6 euroo...

Illallisen jälkeen lähdettiin takasin Idan hostellille ja suoraan hostellin baariin, joka oli muuten ihan huikeen näkönen! Siellä hörpittiin kolmen euron viinit ja Miia lähti katsastaan vähän paikan tarjontaa ja nappas mukaansa saksalaisen miesmallin ja sen kanssa sitten hetken aikaa höpöteltiin. Ei oltu kuitenkaan kovin myöhään liikkeellä, kun Miialla oli heti seuraavana aamuna töitä.

Torstai 16.10.

Heräilin kympin aikaan ja lähdin hetikohta keskustaa kohti, kun oltiin sovittu Idan kanssa että mennään aamupalalle yhdessä. (Vähän tosiaan taisin laiminlyödä koulua kyseisellä viikolla, oli liian mukavaa Barcelonassa!) Lähdettiin kierteleen vanhaa kaupunkia ja pyörittiin vaan ympyrää ilman määränpäätä. Lopulta istahdettiin aurinkoiselle terassille, jossa olin aikasemminkin käynyt. Tilasin paahtoleipää voilla ja hillolla, oli siis oikein täyttävä aamupala! Aikamme naatiskeltuamme lähdettiin harhaileen kohti metropysäkkiä, suuntana Montjuic. En ollu ihan sataprosenttisen varma, miten sinne pääsee/kannattaa mennä, joten käytiin varmistamassa asia jostain infopaikasta joka sattu osuun reitille. Oltiin ihan oikeeseen suuntaan matkalla, joten jatkettiin hyvillä mielin matkaa ja otettiin metro kohti Placa Espanyaa.

Oli pakko laittaa tää kuva-yhdistelmä tänne. "Hymyä!" tehoo aina ;)

Käytiin katsastaan matkan varelle sattunut kirkko.

Montjuicille voi mennä suoraan huipulle kaapelikärryllä tai sit kävellä koko matka, ja me tietysti valittiin käveleminen, koska kyllähän näillä juomisten ja syömisten määrillä pitää vähän kuntookin kohottaa!! Ja voin kertoo että olin ihan hapoilla heti ekojen portaiden jälkeen, huhhuh. Oltiin tietysti valittu vielä kaikkein kuumin päivä tähän aktiviteettiin. Heti kun päästiin Montjuicin suihkulähteelle ja Katalonian kansallistaidemuseon portaille, räpsittiin kuvia vähän joka suunnasta kun oli niin hienon näköstä. Mulla alko puhelimen akku taas temppuileen ja se sitten sanokin ittensä irti jossain kohtaa, niin jäi monet kuvat kuvaamatta sen takia.

Lähdettiin käveleen vaan johkin suuntaan, kun ei oikein tiedetty missä suunnassa on mitäkin nähtävyyksiä kun missään ei ollu kylttejä. Haahuiltiin jossain yläilmoissa ja nähtiin aivan ihania maisemia ja niin paljon luontoo ympärillä. Löydettiin muun muassa ratsastuskoulu ja olympiastadion ja ainakin 30 villikissaa pitkin vuorta, ja se näytti just semmoselta kunnon kissajengiltä, mitä kaikissa lasten piirretyissä aina näkee. Repaleisia korvia ja karvat hapsottaa vähän joka ilmansuuntaan. Koitin ottaa kuvia, mutta ne ei ollu kauheen ihmisrakkaita vaan luikki heti pakoon.

Käveltiin varmaan pari tuntia siellä, ja oltiinkin aika poikki kun jossain kohtaa päätettiin luopua ja lähtee takasin ihmisten ilmoille. Mulle jäi vielä seuraavalle kerralle nähtävää, kun ei nähty Montjuicin linnaa tällä kertaa, kun oltiin just toisella puolella vuorta. Mutta mielelläni meen sinne kyllä toistekin!

Lähdettiin kohti keskustaa, ja Ida lähti siitä sitten hostellille vähän siistiytyyn hikisen reissun jälkeen ja mää menin kahville, kun aattelin että Miia tulis kohta keskustaan töistä päästyään. Hörpin hyvät kaffet ja latailin puhelintani tai ainakin yritin, kun se vaan tyhjeni koko ajan eikä meinannut mennä edes päälle. Oon kyllä niin moneen otteeseen kironnut ton puhelimen täällä kun se sammuilee just väärään aikaan ja akkuhan siinä kestää ainakin 6 tuntia jos vähänkään joutuu soitteleen tai laittaan viestiä jollekin tai kuvaileen... En kuitenkaan haluais ostaa uutta, koska oon varma että se pöllittäis saman tien, vaan kiltisti aattelin odottaa siihen asti, että tuun takas Suomeen.

Miialla olikin ollut vähän probleemoja, joten en jäänyt sitä odotteleen sen pidemmäks aikaa vaan lähdin sen kämpille autteleen ja ootteleen. Oltiin siellä hetken aikaa, kun Miian piti pakkailla, ja sillä välin Ida oli menny edeltä valkkaan ruokapaikkaa ja kovasti meitä jo odotteli. Syömisen aikana tuli vähän pirteempi olo ja sitten tapahtuikin taas luonnollinen siirtymähetki kohti Benedictin mojitoja. Oli oikein hilpee ilta, Miia lueskeli meille antaumuksella Sinkkublogin postauksia ja naurettiin melkein pissat housuissa sille :D Oli taas niitä hetkiä, että olin oikein ilonen, että täällä ei kovin usein törmää suomea puhuviin kansalaisiin, kun juttujen taso oli mitä oli! Ida lähti siitä hetken päästä tapaan uutta tuttavuuttaan ja me jäätiin Miian kanssa fiilisteleen ja jauhaan kaikkee mukavaa. Saatiin muun muassa lempinimeks Alienit, kun tää meidän kieli on kuulemma suoraan Marsista :D Mun vessareissun aikana Miia oli kuitenkin onnistunut opettaan tätä alienikieltä baarimikoille, ja sieltähän kuulukin sitten oikein sujuvasti "Olet kaunis" ja kaikkia muita kohteliaisuuksia illan aikana.

<3

Perjantai 17.10.

Oli aikanen herätys, mutta heräsinkin vasta vähän ennen puolta päivää. Sinne jäi taas kouluhommien tekeminen, kun oli tärkeempääkin tekemistä, nimittäin yllättäen Barcelonaan Miiaa ja Idaa tapaan! Sekoilin junien kanssa, kun koitin kerrankin mennä toiselta asemalta, jonka aattelin olevan lähempänä mun kotia, mutta todellisuudessa se olikin ihan yhtä kaukana... Meinasin hypätä junaan, joka menee johkin ihan hornan tuuttiin, mutta onneks rohkaistuin ennen junaan hyppäämistä ja kysyin kanssamatkustajalta että meneehän tää Barcelonaan. Se katto mua ihan silmät pyöreenä että herran jumala ei todellakaan! Sitten se alko kiihkeenä selittään että tää menee ihan eri suuntaan ja että mun pitää mennä ihan toiselta laiturilta toiseen junaan. Olin superkiitollinen tälle auttajalle, vaikka vähän ärsyttikin kun olin turhaan venaillu joku 20 minuuttia... Mutta oma vika oli ja kyllähän se alko heti naurattaan, että miksei voinu heti alussa kysyä joltain että mikä on oikee juna!! Näissä junissa kun lukee ainoostaan mihin se on menossa, ja Barcelonan keskustan asema sattuu oleen vaan yhden junan läpikulkumatkalla, niin eihän sitä mainita missään laitureissa tai junissa. No, pääsin kuin pääsinkin junaan ja jälleen kerran olin myöhässä sovitusta aikataulusta!

Otin metron kohti Idan hostellia ja kävelin siitä Miian työpaikalle, hotellille. Hetken päästä Miia pääsikin töistä ja mentiin heti suoriltaan juustobaariin, joka oli siinä ihan tän hotellin kyljessä kiinni. Katottiin alkuun, että onpas edullisia juustoja, kun oli joku 15e/lautanen, mutta sitten kun lopuks saatiin lasku, niin oli pieni ylläri kun se olikin 15e/hlö... Mutta oli kyllä hyvääkin, ja oli niin mukava paikka että joskus voi vähän extraa maksaa. Tosin järkytyttiin vielä enemmän, kun tajuttiin että leipäkori, jota ei edes tilattu ja josta syötiin ehkä puolet, makso 18e! Mutta lähdettiin kuitenkin tyytyväisinä taapertaan takas Idan hostellille päin mahat piukeina.

Hostellilla oli perus naiseutumisjuttuja ja avattiin siinä päivän toka viinipullo ennen kun lähdettiin läheiseen puistoon juomaan vähän lisää viiniä! Puistossa höpistiin luonnollisesti kaikkee mahdollista miehistä, parisuhteista ja häistä. Mukaan mahtu myös vähän kauhunhetkiä kun löysin laukustani ilmielävän etanan... Hyyyh vieläkin menee kylmänväreitä kun muistan miten se oli kiinnittynyt mun puhelimeen... Kun saatiin tarpeeksemme, lähdettiin takas hostellille ja suoraan baarin puolelle juomaan bissee. Tutustuttiin kanadalaiseen jätkään jä höpistiin siinä hetken aikaa, ennen kun lähdettiin keskustan ja rannan suuntaan.

Mentiin Pachaan, ja mulle tuli alakerran terassilla heti ihan deja-vu -fiilis kun tajusin, että oon ollut siellä ennenkin. Oltiin La Mercen aikaan Marian ja kumppaneiden kanssa siellä kattelemassa ilotulitusta, mutta en tietenkään osannut yhdistää paikkaa, kun se oli sillon vaan ruokamesta. Tällä kertaa oltiin aika ajoissa liikkeellä, eikä baarissa ollut oikein ketään paikalla. Siinä meinas vähän tunnelma laskee, ja heti tajusin että mun on ehkä parempi lähtee vikalla kahden junalla kotiin, kun toinen vaihtoehto olis ollut odotella viiteen että seuraava aamujuna menee.

Ei kuitenkaan menny taas ihan suunnitelmien mukaan, kun lähdin tyhmänä metroilla sumpaileen, vaikka oli muutenkin aika kortilla. Olin sitten junalaiturilla pari minuuttia junan lähdön jälkeen.... Tuli taas pienet deja-vu -fiilingit, ihan kun tää olis tapahtunu joskus ennenkin, aina!! No ei siinä, kiroilin ehkä vähän ääneen ja soitin kaverille että pääsiskö sen kämpille, mutta sekin oli töissä neljään asti. Menin mäkkäriin hautoon suunnitelmaa ja söin suruuni kana-aterian, jonka osasin jopa tilata espanjaks ilman mongerrusta! Soitin Miialle, ja selvis että ne on siinä just kohta lähdössä tai viimestään tunnin päästä, joten ei ollut järkee sinnekään enää mennä. Kolmen maissa lähdin kokeileen onneeni, ja menin samalle pysäkille, josta hypättiin viimeks jonkun bussin kyytiin. Olin vähän kauhuissani, kun tosiaan viimeks bussikyyti kesti sen kaks tuntia ja jouduin seisoon koko matkan, ja olin vannonut etten enää ikinä mee sillä bussilla.... Mulla oli kuitenkin jotain enkeleitä mukana, kun löysin Terrassaan menevän bussin ja kysyin kuskilta, kauanko matka kestää, ja se sano että 35 minuuttia! Olin ihan monttu auki että mitä ihmettä, ja koko bussimatkan mietin että mikä hiton bussi se oli, mihin me viimeks oltiin menty, kun se kierteli niin paljon pitkin ja poikin kyliä, kun tää bussi paineli suoraan motaria ylinopeutta Terrassaan!

Mutta koska mun suojelusenkelit oli sittenkin vähän pihalla hommistaan, niin asuntolan ovella tajusin, että mulla ei oo avainkorttia mukana.... Siinä kohtaa meinas pieni paniikki iskee, että oon neljältä yöllä keskellä ei-mitään, eikä ketään kelle soittaa, kun kaikki tietty nukkumassa tähän aikaan. Tuli pariin kertaan mietittyä että miksen vaan oottanu että se kaveri pääsee töistä neljältä ja olisin voinu välttyä tältä. No ei siinä, onneks oon tavallista rauhallisempi tyyppi, ja olin suht tyynenä. Soitin mun enkelille, Annicalla, ja meinas taas sydän hypätä rinnasta kun mun puhelimeen alkaa puhuun joku espanjalainen ääni (Vodafone), ja ajattelin heti että nyt mulla on mennyt puheaika tietysti umpeen!! Koitin äkkiä soittaa uudestaan, ja tällä kertaa kuulu sentäs hälytysääni eli puheaikaa oli siis vielä vähän, mutta Annica ei tietenkään vastannut. Kokeilin uudestaan, ja meinasin alkaa itkeen onnesta (no okei, saatoin vähän itkee jo ennen sitä) kun sieltä vastas unenpöpperöinen ääni, että huomenta. Selitin Annicalle, mitä oli käyny ja kiittelin ainakin miljoona kertaa kun se kehotti tuleen sen luo yöks. Siinä on kyllä semmonen todellinen enkeli, ettei mitään järkee. Jos mää oon tunnollinen ja välitän lähimmäisistäni ja teen kaikkeni niiden eteen, niin Annica on ainakin sata kertaa sen. Oon niin monesti saanut apua koulujuttujen kanssa, ja tää kyllä kruunas kaiken...

Lauantai 18.10.

Aamulla oli sitten kiva vähän krapulaisena heräillä sen sohvalta ja tyyliin ekana kätellä sen poikaystävää, jota en ollu ennen tavannut ja joka oli edellisenä iltana tullut sinne Annican luo! :D Haha, meinas tulla vähän awkward fiilis, mutta kaikki otti sen onneks huumorilla, ja kehuin vielä moneen kertaan tälle poitsulle, että miten hienon naisen se on löytänyt!

Lähdin mun asuntolalle heti herättyäni, kun olin hyvillä espanjan taidoillani (köhköh) sopinut, että joku heppu tulee avaan mulle oven 20 minuutin päästä. Sieltähän se mun avainkortti löyty, kämpän pöydältä. Kiittelin tätäkin herraa vuolaasti, kun se oli niin kiltisti tullut avaan mulle oven. Voin vaan kuvitella kuinka usein se joutuu tuleen lauantaiaamuna (saati yöllä!!) avaan opiskelijoille ovia.. Mutta se vaan naureskeli, että ei hätää, hän kyllä ymmärtää!

Otin siinä pienet välikuolemat krapulan kunniaks ja sen jälkeen aloin valmistautuun iltaa varten. Olin kuuden maissa Barcelonassa ja treffattiin Idan kanssa. Seikkailtiin Barri Goticissa ja istahdettiin siiderille ja oluelle ja churroille (hyvä yhdistelmä!). Ida maisto ekaa kertaa churroja, ja mää tokaa kertaa, ja voin kertoo että nää oli kyllä paljon parempia kun viimeks!! Nyt ei ollut edes sitä suklaakastiketta mukana, kun tajusin jälkeen päin että se pitää kai tilata erikseen, mutta silti oli tosi herkullisia. Istuskeltiin siinä jokunen hetki ja kuunneltiin kun joku rastapää lauleskeli ja soitteli kitaraa ja laulo Bob Marleyn biisejä.. Mää olin ihan kikseissä, kun se laulo niin hyvin, ja harmittaa nyt etten ottanu videoo siitä. Kun oltiin tarpeeks parannettu maailmaa, lähdettiin käveleen kohti Placa Reialia, johon Annican ja Johanin oli määrä tulla hetken päästä. Otettiin hyvät paikat aukion reunalta ja katteltiin ohi lenteleviä valokierukoita. Paikalliset tyypit siis koittaa kaupata joka kadun kulmalla lentäviä, hehkuvia, kierukan muotosia juttuja, ja siitähän saatiin kunnon naurut kun alettiin miettiin jos kierukat oikeesti olis tommosia...

Siinä terassilla istuskellessa en voinut olla ajattelematta, miten paljon tää paikka on antanut mulle niin elämässä yleensä kuin myös ihmissuhteissa. Suurin asia on ollut Miian "tutustuminen" uudestaan, se että ollaan täällä löydetty toisemme ihan eri tavalla kun ennen, mutta myös muiden ihmissuhteiden osalta. Idan kanssa ollaan tunnettu toisemme myös lukiosta asti, mutta ikinä ennen en oo Idan kanssa jutellut mitään sen syvällisempiä. Ja jostain syystä täällä ollessa paljastu ihan yllättäviä yhteisiä piirteitä, ja mun käsitys koko leidistä muuttu ihan täysin. En tiedä johtuuko se siitä, että oon täällä itekin niin paljon avoimempi, vai mistä, mutta en vaan voi lakata ihmettelemästä... Ja sama tapahtu myös viime viikonloppuna, jos mennään vähän lähemmäs nykyhetkeä, kun juttelin Annican kanssa koko illan kaikista elämän kiemuroista. Sillä hetkellä tuntu, että oon tuntenut sen naisen koko ikäni, vaikka oon tuntenut sen vasta puoltoista kuukautta! Joku täällä vaan sytyttää, täällä ei vaan voi olla muuta kun oma ittensä ja vähän enemmänkin.

Lähdettiin viinien jälkeen kohti Sensi Bistroa, samaa paikkaa jossa aiemmin käytiin tyttöjen kanssa. Siellä syötiin oikein kunnon mätöt taas ja juotiin pari pulloo viiniä. Onnellisina lähdettiin taapertaan kohti Benedictiä ja otettiin tietty mojitot. Jonkun aikaa siinä istuskeltiin ja jauhettiin elämän menosta, ja sit huomattiin, että kello on jo niin paljon että vika juna on jo mennyt. No, otettiin taksi kohti Terrassaa, ja en muista matkasta oikein mitään muuta kun että se oli ihan pirun kallis. Annica ja Johan meni vielä jatkaan johkin baariin ja mää lähdin hoiperteleen kotiin päin ja melkein eksyin matkalla, mutta onneks vaan melkein.

Sunnuntai 19.10.

Heräsin myöhään ja olin jopa vähän ahkera ja tein enkun ja espanjan läksyjä, ennen kun aloin kattelen leffaa ja menin takas nukkuun. Tehokas päivä.