Ysi

On se jännä, että aina sillon tulee mieleen kirjotella blogiin, kun olis miljoona muutakin asiaa tehtävänä! Koska mulle ei noi koulujutut enää riitä, niin hommasin ittelleni vähän lisäduunia yritysmaailmasta ja pääsin heti osalliseks Espanjan harmaaseen talouteen pimeen rahan muodossa. En taas kyllä tiedä, mihkä oon pääni pistänyt, kun työ onkin odotettua vaikeempi. Sen piti olla ihan helppo duuni, kääntää vaan sanastoo suomesta englanniks, mutta sanasto onkin vähän vaikeempaa sähkösanastoo, ja en tiedä puolienkaan sanojen merkitystä edes suomeks. Onneks on google ja sanakirjat, ehkä mää jouluun mennessä saan hommat hoidettua!

Jos taas kertois vähän takautuvasti elämän kieputuksista.


Maanantai 20.10.

Maanantaina menin aamulla kiltisti enkun tunnille ja heti koulusta päästyäni opiskelin vähän lisää enkkua ja muita aineita. Aloin siis ottaan takas näitä edellisviikolla menetettyjä opiskelutunteja oikein olan takaa.

Tiistai 21.10.

Kamalaa, kun en edes muista näistä päivistä mitään, on varmaan ollu semmonen kestokrapula johtuen viikon alkoholisoitumisputkesta, että on viimesetkin aivosolut hävinnyt johonkin!

Keskiviikko 22.10.

Nukuin kellon ympäri (havaitsen jotain yhteyttä edelliseen lauseeseen!) ja kun vihdoin heräsin, oli aika taas ottaa itteensä niskasta kiinni ja aloin toden teolla katteleen, että miltäs toi mun lähitulevaisuus näyttää. Ja voin kertoo että sain muutamat sydämen tykytykset, kun Annica lähetti mulle sen Att Göra -listan ja siellä oli vaikka mitä kokeita ja tehtäviä ja projekteja listattuna! Olin ehkä ottanut vähän turhan letkeesti ton ekan kuukauden, kun nyt alko tuntuun että ehkä tässä olis pitänyt jotain opiskellakin. Ei siinä, merkkailin kaikki tulevat jutut omaan kalenteriini ja siihen menikin koko päivä, enkä sitten varsinaisesti opiskellut mitään...

Torstai 23.10.

Sama sumu vieläkin päällä. Menin Human Resourses -tunnille, ja alettiin tekeen isoo projektia mun ryhmän kanssa. Sattu aika sopivasti että Annican lisäks mun ryhmään tuli espanjalainen, joka on tulossa Suomeen vaihtoon ens keväänä! Oli oikein kiva siinä käyttää tehokasta työaikaa ja höpistä, että mihin kaikkeen kannattaa varautua kun tulee Suomeen (ja siitähän riittää juttua)!

Perjantai 24.10.

Suuri päivä koitti, Miian synttärit! <3
Mulla oli seiskalta herätys ja lähdin kasilta käveleen kohti poliisiasemaa, kun oltiin sovittu treffit Annican ja Stephanien kanssa sinne. Meijän oli tarkotus vihdoin hankkia NIE:t eli espanjalaiset henkkarit täällä oleskeluun. Suositus on hankkia ne pari viikkoo tänne tulon jälkeen, mutta tää pari viikkonen oli vähän venähtänyt, kun piti kaikkien papereiden kanssa säätää. Asemalla olikin jo muutama muukin jonottamassa ja paineltiin jonon hännille ootteleen. Täällä Terrassa on ihmeellinen systeemi ton kanssa, ensin sun pitää tulla noin puoli tuntia ennen paikan aukeemista jonottaan, ja sit poliisisetä tulee ja jakaa vuoronumeroita siinä järjestyksessä.

Ooteltiin siinä sitten yhteensä yli puol tuntia ennenkun vuoronumeroita alettiin jakaa ja vitsailtiin siinä että ihan varmaan ei edes saada mitään numeroo, ja yllätys olikin melkonen kun tää virkamies pysähtyy meidän eteen ja sanoo että ei riittänyt teille!! Oli varmaan hyvät ilmeet kun kaikki oli ihan pöllämystyneitä. Sit se selitti että niitä jaetaan aina 25 ensimmäiselle jonottajalle, ja oltiin sitten just 26. Vähän kyllä ketutti sen jälkeen ja mää menin suoraan kotiin kiukusta kihisten ja otin tunnin päikkärit koska olin turhan takia herännyt niin aikasin!

Herättyäni aloin valmistautuun sen päivän agendaan, kun oltiin sovittu että mennään Miian kanssa Carmelin bunkkereille, jonka se oli halunnut jo pitkään nähdä. Treffattiin Placa Catalunyalla ja lähdettiin tallusteleen kohti bussipysäkkiä. Miialla oli puhelimessa vaan pari hassua kuvaa että missä tää kyseinen pysäkki mahtaa sijaita, ja siinä kohtaa mulla heräs pienet epäilykset että mahdetaankohan löytää perille, mutta sainkin olla hurjan ylpee mun mussusta, kun bongattiin heti oikee pysäkki ja osattiin jäädä myös oikeella pysäkillä pois!

Siitä alkokin sitten meijän seikkailut, kun koitettiin löytää että missä hemmetissä ne bunkkerit on. Google mapsikin näytti jotain ihan ihmeellistä, se näytti kaks reittiä, jossa kummassakaan ei ollut loppumispistettä, ne vaan loppu kesken. Kun siitä ei ollut apua niin lähdettiin sitten vaan käveleen johkin suuntaan, ja hetken seikkailtuamme löydettiin oikee reitti sinne. Joskaan ei oltu täysin varmoja, että onko se oikee paikka kun missään ei mainittu Carmelia. Siitä huomas että tää ei oo mikään turistipaikka, kun yleensä turistikohteissa on joka kulmalla tienviitat ja opasteet ja kartat että miten löydät perille.

Löydettiin ihana reitti, josta oli aivan mahtavat näköalat Barcelonan ylle ja fiilisteltiin että olis varmaan huikeeta asua semmosessa paikassa. Käveltiin pelottavan sillan yli, joka narisi ja paukahteli, vaikka se muuten näyttikin oikein kestävältä. Sillan kupeessa oli kauheesti kynttilöitä ja kukkia, ja tuli heti mieleen että onkohan joku siitä hypännyt. Oltiin vähällä itekin hypätä reunan yli, kun meinas mennä hermo parveileviin kärpäsiin. Oli hiukan ärsyttävää kun ne pikkuelukat pörräs koko ajan naamalla ja koitti änkee suuhun ja korviin.

Aikamme seikkaltuamme löydettiin reitti itse bunkkereille, mutta kävikin pian selväks että sinne ei pääsekään, kun siellä oli joku remontti ilmeisesti menossa. Siellä oli joku yksinäinen matkailija meijän kanssa hämmästelemässä että mitäs nyt. No, tyydyttiin kohtaloomme ja kierreltiin vielä hetken aikaa kukkulalla kunnes lähdettiin köpötteleen samoja jälkiä takas.

Nähtiin matkalla symppis vanha mies, joka näytti siltä, 

että se on istunut tossa ottamassa aurinkoo koko kesän, ihan liikkumatta.

Takas keskustaan päästyämme mentiin gourmet-lounaalle Subwayhin ja siitä vielä pariin kenkäkauppaan, josta löysin ittelleni syysnilkkurit. Välttyäksemme lisähoukutuksilta lähdettiin kohti Miian kämppää ja alettiin valmistautuun iltaa varten hikisen päivän jälkeen.

Mentiin Barri Goticiin yhteen tapaspaikkaan, jossa Miia oli jo aikasemmin käynyt Idan kanssa. Siellä oli hauska tarjoilija, joka tykkäs suomalaisista ja tamperelaisista. Tilattiin pöytä täyteen tapaksia ja vielä jälkkäriks supermakeeta suklaakakkua, joiden päällä oli kynttilät synttärien kunniaks! Tarjoilijapoika lauleskeli vielä paljon onnea vaan -onnittelut Miialle, ennen kun iskettiin kiinni kaakkuihin. Lopuks saatiin vielä ilmaset shotit!

Siitä siirryttiin sitten kulman takana sijaitsevaan Benedictiin, ja oltiin ihan ihmeissämme kun se oli ihan täynnä ruokailevia ihmisiä. Saatiin kuitenkin istumapaikat ja otettiin mansikkamojitot muita synttärijuhlijoita odotellessamme. Saatin siinä jonkun aikaa odotella, kunnes Miian kämppis, Lynn, tuli ensimmäisenä paikalle. Sitten ihmisiä alkokin lappaan tasasin väliajoin paikalle. Juhlaväki koostu lähinnä kun koulukavereista, kun kukaan Miian työkaveri ei päässytkään tuleen. Oli oikein hauska ilta, tarjottiin juhlaväelle salmari-shotit, ja osa jopa tykkäs siitä! Jossain vaiheessa alko tanssijalkaa vipattaan, ja siinä menikin sitten loppuilta tanssiessa. Ihan liian äkkiä tuli pilkku ja piti lähtee kotiin. Ei sitten lähdetty siitä enää jatkaan, kun oli jo niin myöhä ja itse kukin oli aika tuiterissa. Saatettiin Miia taksille ja mentiin Terrassan porukan kanssa kohti bussipysäkkiä. Bussissa naureskeltiin ihan päättömille jutuille koko matka!

Suomen lahja maailmalle.

Lauantai 25.10.

Heräilin darrasena ja vietin melkein koko päivän sängyssä leffoja tuijotellen.

Sunnuntai 26.10.

Heräsin kasilta herätyskelloon, kun olin päättänyt kerrankin olla super ahkera. Söin aamupalan ja tein tavotelistan päivälle, että mitä kaikkee pitää saada tehtyä. Sain kaikki kouluhommat tehtyä, vaikka ei ihan tavoteaikataulussa pysyttykään. Kävin jopa lenkillä ensimmäisen kerran kahteen kuukauteen!! Olin ehkä vähän rikki sen jälkeen, mutta teki kyllä niin hyvää!

Maanantai 27.10.

Aamulla enkun tunnille ja heti kun pääsin kotiin, lähdin taas juoksulenkille. Mulla oli tällä kertaa ihan liikaa vaatetta päällä, kun olikin lämpösempi mitä aattelin, ja olin ihan soijanen ja poikki sen jälkeen. Lenkin jälkeen vähän vielä muuta reenailua ja sitten aloin tekeen koulujuttuja.

On tullut hyvin huomattua, että tää täkäläinen ruoka on todellakin aika epäterveellistä. Varsinkin kun tulee pidempiä ajanjaksoja, kun syö paljon ulkona, niin huomaa kyllä heti olosta että "vähän" turvottaa. Oon ihan onnellinen että mulla ei oo vaakaa täällä, vaikka toisaalta paremmin sen omasta olosta huomaa, että missä kunnossa on. Muutenkaan ei toi vatsa kauheesti kestä mitään viljoja, ja täällähän ei oikein muuta syödäkään kun vehnäleipiä ja muita vehnäjuttuja. Joten olo on koko ajan kuin pullataikinalla... Mutta itteppähän mää niitä syön, voisin olla ilman niin tulis parempi olo!

Tiistai 28.10.

Tiistaina oli jännä IT-tunti, kun piti tehdä lyhyt esitelmä annetusta aiheesta. Oon muutenkin aika jännittäjä, aina kun pitää jotain yleisön edessä tehdä, ja vielä kun piti tehdä se enkuks. Koitin vaan ajatella, että ei ressiä, kielitaito on ainakin vähän parempi kun espanjalaisilla luokkakavereilla, joten siitä ei pitäis olla huolissaan. Oli vaan hirveen helppo aihe, miten sähköposti toimii ja mikä teknologia siinä taustalla on. Meni vähän paperilta lukemiseks, kun en ihan muistanut ulkoo!

Espanjan tunnilla oli outoo, kun sinne tuli nyt pari vaihtaria, jotka on niin paljon korkeemmalla tasolla, koska ne on Italiasta ja siellä on sama kielioppi ja monet sanat on samoja. Ne olikin sitten koko ajan äänessä, ja opettaja oli ihan innoissaan. Vähän siis taso vaikeutu meille muille, kun nyt opettaja olettaa, että kaikki ymmärtää yhtä paljon!

Keskiviikko 29.10.

Keskiviikolle oltiin suunniteltu Miian kanssa menoa ja meininkiä, nimittäin pieni retki Freixenet-viinitilalle. Lähdin 11 aikaan liikkeelle, ja yllättäen meinasin myöhästyä junasta, mutta onneks ehdin just junaan ennen ovien sulkeutumista. Tapasin Miian Barcelonassa ja lähdettiin ettiin oikeeta junaa ja laituria, joka ei sit löytynytkään ihan helposti... Mutta päästiin kuin päästiinkin junaan ja reilu puoli tuntia matkatkattiin kunnes hypättiin junasta pois. Olin ajatellut että se viinitila olis vähän syrjemmässä, mutta siinähän se kökötti heti junaradan vieressä!

Aluks kuunneltiin pieni historiikki videon muodossa (mikä vaikutti enemmän vaan huonolta mainokselta!), mutta sitten päästiin itse asiaan, kun lähdettiin kiertään rakennusta ja saatiin samalla tietää cavan valmistuksesta. Ehkä odotetuin vaihe oli, kun nähtiin ihka oikeita tammitynnyreitä, jotka oli just sen näkösiä kun olin aina kuvitellutkin! Sit lähdettiin pienelle "juna-kierrokselle" ympäri rakennusta ja pihaa. Siä oli vaikka mitä jännää, mut lähinnä naureskeltiin vaan meidän edessä istuville noin 13-vuotiaille tytöille, jotka hurras ja kilju ja naureskeli joka käännöksessä, ja vilkutteli vähän työntekijöille :D

Vähän nykyaikasempi tynnyri!

Lopuks saatiin vielä maistiaiset oikein kahden lasin verran, ja sit olikin meijän vuoro naureskella, kun tietysti suomalaiseen tapaan kiskastiin viinit aika hätäseen, ja molemmat tajus jälkikäteen että oli aamun syömisetkin jäänyt vähän vähemmälle, joten tuli vedettyä seitinohuet päiväkännit! Käytiin vielä matkamuistoliikkeessä hiplaamassa kaikkee, mutta lopulta kumpikaan ei sitten ostanut mitään.

Junassa matkalla takas Barcelonaan molemmat haukotteli kilpaa, mutta jotenkuten pysyttiin hereillä. Kierreltiin ikuisuus ettimässä hyvää ruokapaikkaa, molemmilla oli ihan hirvee nälkä. Mikä siinä on, että kun oot nälkänen ja periaatteessa sulle kelpais melkein mikä vaan ruoka, sopivaa ruokapaikkaa ei löydy millään. Sitten kun harhailet vatsa täynnä kaupungilla, niin vastaan tulee vaikka mitä ihanan näkösiä paikkoja! Tuskasen etsinnän jälkeen istahdettiin italialaiseen paikkaan, josta olin kuullut paljon hyviä arvosteluja. Se ei sitten kauheen hyvä valinta ollutkaan, kun alettiin tarkemmin katteleen. Hinnat olikin odotettuja korkeempia, kun normihinnan päälle tuli vielä alvit ja terassimaksu, ne oli niin pienellä kirjotettu, että ei meinannut paljain silmin nähdä. Molempien ruoka oli ihan eriä, kun mitä oltiin ajateltu tilanneemme (tiedä sitten kummassa päässä vika :P), mutta syötiin ne mukisematta koska nälkä.

Oli kyllä mukava juttutuokio, ja kun oltiin saatu tarpeeksemme maailman parantamisesta, käytiin vielä kahvilla. Otettiin kahvien seuraks ihan tajuttoman hyvät leivokset, mutta oli niin makeeta, ettö tais jäädä puolet syömättä. Mulla on aina vähän tapana liiotella kahviloissa, ja jostain syystä tilaan aina sen isoimman ja suklaisimman leivoksen, vaikka tiedän etten edes tykkää liian ällömakeista jutuista.

Pikkulauantain kunniaks käytiin vielä Benedictissä yksillä (tällä kertaa todella jäi siihen yhteen!). Oltiinkin paikan ainoot asiakkaat, ja vähän meinas alkaa naurattaan kun siinä istuttiin keskellä baaria mojitot kourassa ja paasattiin elämän menosta. Kunnon kantapaikkameininkiä. Hetken päästä lähdettiin, ja kieppasin vielä Miian kämpän kautta, kun siellä oli mun ruisleipäpaketti säilössä, ah. Nappasin sen mukaani ja lähdin junaan nukkuun.

Torstai 30.10.

Meijän henkilöstöjohtamisen tunnilla oli aamulla ehkä 8 henkilöö, kun suurin osa oli lukemassa seuraavan päivän isoon kokeeseen. Oli aika mielenkiintosta, kun kerrankin sai niin henkilökohtasta opetusta, oli jopa ihan mukavaa ryhmätyötä tehdessä, kun päästiin kunnolla keskusteleen pienen ryhmän kanssa.

Perjantai 31.10.

Perjantaina oli Halloween, ja sen kyllä huomas, Terrassakin oli täynnä pikkuvampyyreita ja noitia ja muita mörköjä, ja myös kaikki kaupat ja kahvilat oli koristeltu asiaankuuluvalla tavalla. Päästiin koulusta vähän aikasemmin kun normaalisti ja lähdinkin siitä suoriltaan kohti Miiaa, joka oli samana päivänä muuttanut hotelliin majaileen. Menin sitten suoriltaan sinne, ja matkalla hotellille mun sydän hyppäs kurkkuun, kun pari pikkumörköö päätti kivasti pelästyttää meikäläisen! Taisin kiljasta ääneen ja mun sydän hakkas ihan hulluna. Hotellilla sain lisää sydämentykytyksiä, kun Miia oli loihtinu itelleen niin upeet (pelottavat) meikit. Pääsin heti kans istuun maskeerauspenkkiin ja Miia teki mulle ihanan vihreen keijumeikin, joka ei ikävä kyllä kuvissa pääse yhtään oikeuksiinsa!

Hetki siinä lätistiin ja sitten lähdettiin siirtyyn kohti Benedictin Halloween kekkereitä. Oltiin ihan hämmästyneitä, kun baari oli ihan täynnä väkee, ei saatu edes istumapaikkaa. Aivan ihanat maskit ja puvut kaikilla ja koko baari oltiin koristeltu ihan vimpan päälle. Jopa baarin henkilökunnalla oli asiaan kuuluva varustus, kaikki pukeutunut saman teeman mukaan. Ilta meni kauheen mukavasti, onnistuttiin heti istuun parin Etelä-Afrikkalaisen miehen viereen tiskille, ja toinen niistä oli sitten kovin rahamies ja tarjos parit juomat ja tequilat heti kättelyssä! Tutustuttiin moniin uusiin tuttavuuksiin ympäri maailmaa, ja meinasin saada yhden Miian ennestään tunteman ruotsalaisen kimppuuni, mutta kun esitin tarpeeks kylmää, niin se siirty tietysti heti seuraavan naikkosen luo. Oli kyllä kaikin puolin mukava ilta!

Opastus vessoille. #word

Lauantai 1.11.

Heräsin aamulla aika aikasin ja piti lähtee heti liikkeelle. Musta tuntu, että oon vieläkin ihan huppelissa, kun kaikki tuntu niin epätodelliselta ja kaikki vaan nauratti kauheesti. Kiertelin pari tuntia pitkin vanhaa kaupunkia, kun oottelin että Miia heräilee ja tulee mun seuraks syömään aamupalaa. Oli ihanan rentoo vaan harhailla kaduilla, ja laajensin reviiriäni ihan hullusti. Löysin monta paikkaa, joihin olin joskus törmännyt, mutta en ollut ikinä hahmottanut että missä päin ne oikeesti sijaitsee. Toi harhailu tuntu vähän siltä, kun olisin yhdistänyt monta pistettä toisiinsa, ja lopputulos oli pirun selkee kuva koko kaupunginosasta. Parin tunnin jälkeen olin ihan poikki ja menin hetkeks nauttiin auringonsäteistä puistoon.

Sitten Miia jo heräilikin ja sovittiin että mennään testaan Benedictin paljon kehuttu brunssi, vaikka oltiin pitkään mietitty ettei kumpikaan haluu syödä siellä, koska se ei vaan tunnu oikeelta. Onneks tehtiin poikkeus, koska ruoka oli ihan taivaallisen hyvää! Ja ruokapuheet oli taas sitä tasoo, että melkein hävetti, mutta ei kuitenkaan, koska oltiin lähes varmoja ettei kukaan meitä kuitenkaan ymmärrä. Viereisestä pöydästä kyllä vähän kurtisteltiin kulmia, mutta ehkä se johtu vaan siitä, että mun naurukrapula oli tarttunut myös Miiaan, ja naureskeltiin ja hihiteltiin joka asialle. Parasta <3

Syöminkien jälkeen lähdin kohti Terrassaa ja menin suoraan peiton alle leffaa tuijottaan ja siinä se loppupäivä menikin.

Kasi

Tää tuntuu niiiin oudolta kirjotella kuulumisia näin viiveellä... Nää tuntuu niin kaukasilta, vaikka toisaalta tuntuu edelleen, että justhan nää tapahtu. Suurin syy tuskasiin fiiliksiin on Miia, kun nyt nää kaikki jutut alkaa lähinnä itkettään, kun tajuaa että Miia ei enää oo täällä. Nyt on vaan mielessä, että haluan tän blogin ajan tasalle, koska muuten kirjottelen tänne vielä ens heinäkuussa. Nyt on vaan aika ollut vähän kortilla viime päivinä, kun on ollut paljon kokeita ja lisää on tulossa. Mutta ei siinä, mennään päivä kerralla, enkä tosiaan halua ottaa tästä mitään ressiä.

Keskiviikko 15.10.

Aamulla oli ihan hyvä olo, kun olin fiksuna lähtenyt jo aikasin kotiin. Heräsin 11 aikaan ja touhusin perus aamutoimet siinä. Kahdentoista aikaan Stephanie tuli Terrassaan ja mentiin käymään pankissa hakeen pankkikortit ja Vodafonella asioimassa. Käytiin vielä lounastamassa nopsaan vähän mustekala- ja lohitapaksia ja sit kiirehdin äkkiä vielä kotiin hakeen kamat Barcelonan iltaa varten. Mikähän siinä on että täällä pitää olla aina myöhässä sovitusta aikataulusta? Oon aina ollut niin aikatauluihminen ja mua aina ärsyttää myöhässä olevat ihmiset, ja nyt teen täällä ite samaa! On siis aika hyvin jo tarttunut tää täkäläinen hälläväliä-meininki, ja onhan se totta että kaikki aina lopulta järjestyy. Mitä siis turhaan kiirehtiä.

Perus aamupala täällä.

Mutta asiaan. Hypättiin junaan ja viiden aikaan saavuin Idan hostellille ja lähdettiin siitä saman tien kohti La Sagrada Familiaa, kun en ollut sitä vieläkään päässyt näkeen ja Ida halus sen kans nähdä. Se olikin ihan kävelymatkan päässä Idan hostellilta ja siinä aikamme komeutta pällisteltiin ja räpsittiin ainakin miljoona huonoo kuvaa. Se oli niin iso, ettei siitä saanut mitenkään päin otettua järkevää kuvaa! Ihmettelen vaan, kuinka kaukaa kaikki postikorttien jne. kuvat on otettu, kun niissä näkyy koko kirkko...

Se oli aika pian nähty joten paineltiin takas hostellille, jossa hetken aikaa valmistauduttiin iltaa varten. Miia liitty kans hetken päästä seuraan ja lähdettiin ettiin hyvää safkaamispaikkaa lähikulmilta. Se löytykin aika äkkiä! Oli oikein hurmaava ja niin tavallisen näkönen pikku terassi, että olihan se pakko testata. Se on tullut täällä huomattua että vaatimattomissa paikoissa saa aina parasta ruokaa ja varsinkin näissä vähän sivummalla olevista paikoista! Tilattiin pöytä täyteen tapaksia ja viiniä, ja ei tarvinnut kyllä taaskaan pettyä! Hinta-laatu-suhde oli kyllä mainitsemisen arvonen, kun luultiin saavamme suht pieniä annoksia, kun oli niin halvat hinnat, mutta sieltähän tulikin sitten ihan kunnon annokset. Viinipullokin oli puoli-ilmanen, 6 euroo...

Illallisen jälkeen lähdettiin takasin Idan hostellille ja suoraan hostellin baariin, joka oli muuten ihan huikeen näkönen! Siellä hörpittiin kolmen euron viinit ja Miia lähti katsastaan vähän paikan tarjontaa ja nappas mukaansa saksalaisen miesmallin ja sen kanssa sitten hetken aikaa höpöteltiin. Ei oltu kuitenkaan kovin myöhään liikkeellä, kun Miialla oli heti seuraavana aamuna töitä.

Torstai 16.10.

Heräilin kympin aikaan ja lähdin hetikohta keskustaa kohti, kun oltiin sovittu Idan kanssa että mennään aamupalalle yhdessä. (Vähän tosiaan taisin laiminlyödä koulua kyseisellä viikolla, oli liian mukavaa Barcelonassa!) Lähdettiin kierteleen vanhaa kaupunkia ja pyörittiin vaan ympyrää ilman määränpäätä. Lopulta istahdettiin aurinkoiselle terassille, jossa olin aikasemminkin käynyt. Tilasin paahtoleipää voilla ja hillolla, oli siis oikein täyttävä aamupala! Aikamme naatiskeltuamme lähdettiin harhaileen kohti metropysäkkiä, suuntana Montjuic. En ollu ihan sataprosenttisen varma, miten sinne pääsee/kannattaa mennä, joten käytiin varmistamassa asia jostain infopaikasta joka sattu osuun reitille. Oltiin ihan oikeeseen suuntaan matkalla, joten jatkettiin hyvillä mielin matkaa ja otettiin metro kohti Placa Espanyaa.

Oli pakko laittaa tää kuva-yhdistelmä tänne. "Hymyä!" tehoo aina ;)

Käytiin katsastaan matkan varelle sattunut kirkko.

Montjuicille voi mennä suoraan huipulle kaapelikärryllä tai sit kävellä koko matka, ja me tietysti valittiin käveleminen, koska kyllähän näillä juomisten ja syömisten määrillä pitää vähän kuntookin kohottaa!! Ja voin kertoo että olin ihan hapoilla heti ekojen portaiden jälkeen, huhhuh. Oltiin tietysti valittu vielä kaikkein kuumin päivä tähän aktiviteettiin. Heti kun päästiin Montjuicin suihkulähteelle ja Katalonian kansallistaidemuseon portaille, räpsittiin kuvia vähän joka suunnasta kun oli niin hienon näköstä. Mulla alko puhelimen akku taas temppuileen ja se sitten sanokin ittensä irti jossain kohtaa, niin jäi monet kuvat kuvaamatta sen takia.

Lähdettiin käveleen vaan johkin suuntaan, kun ei oikein tiedetty missä suunnassa on mitäkin nähtävyyksiä kun missään ei ollu kylttejä. Haahuiltiin jossain yläilmoissa ja nähtiin aivan ihania maisemia ja niin paljon luontoo ympärillä. Löydettiin muun muassa ratsastuskoulu ja olympiastadion ja ainakin 30 villikissaa pitkin vuorta, ja se näytti just semmoselta kunnon kissajengiltä, mitä kaikissa lasten piirretyissä aina näkee. Repaleisia korvia ja karvat hapsottaa vähän joka ilmansuuntaan. Koitin ottaa kuvia, mutta ne ei ollu kauheen ihmisrakkaita vaan luikki heti pakoon.

Käveltiin varmaan pari tuntia siellä, ja oltiinkin aika poikki kun jossain kohtaa päätettiin luopua ja lähtee takasin ihmisten ilmoille. Mulle jäi vielä seuraavalle kerralle nähtävää, kun ei nähty Montjuicin linnaa tällä kertaa, kun oltiin just toisella puolella vuorta. Mutta mielelläni meen sinne kyllä toistekin!

Lähdettiin kohti keskustaa, ja Ida lähti siitä sitten hostellille vähän siistiytyyn hikisen reissun jälkeen ja mää menin kahville, kun aattelin että Miia tulis kohta keskustaan töistä päästyään. Hörpin hyvät kaffet ja latailin puhelintani tai ainakin yritin, kun se vaan tyhjeni koko ajan eikä meinannut mennä edes päälle. Oon kyllä niin moneen otteeseen kironnut ton puhelimen täällä kun se sammuilee just väärään aikaan ja akkuhan siinä kestää ainakin 6 tuntia jos vähänkään joutuu soitteleen tai laittaan viestiä jollekin tai kuvaileen... En kuitenkaan haluais ostaa uutta, koska oon varma että se pöllittäis saman tien, vaan kiltisti aattelin odottaa siihen asti, että tuun takas Suomeen.

Miialla olikin ollut vähän probleemoja, joten en jäänyt sitä odotteleen sen pidemmäks aikaa vaan lähdin sen kämpille autteleen ja ootteleen. Oltiin siellä hetken aikaa, kun Miian piti pakkailla, ja sillä välin Ida oli menny edeltä valkkaan ruokapaikkaa ja kovasti meitä jo odotteli. Syömisen aikana tuli vähän pirteempi olo ja sitten tapahtuikin taas luonnollinen siirtymähetki kohti Benedictin mojitoja. Oli oikein hilpee ilta, Miia lueskeli meille antaumuksella Sinkkublogin postauksia ja naurettiin melkein pissat housuissa sille :D Oli taas niitä hetkiä, että olin oikein ilonen, että täällä ei kovin usein törmää suomea puhuviin kansalaisiin, kun juttujen taso oli mitä oli! Ida lähti siitä hetken päästä tapaan uutta tuttavuuttaan ja me jäätiin Miian kanssa fiilisteleen ja jauhaan kaikkee mukavaa. Saatiin muun muassa lempinimeks Alienit, kun tää meidän kieli on kuulemma suoraan Marsista :D Mun vessareissun aikana Miia oli kuitenkin onnistunut opettaan tätä alienikieltä baarimikoille, ja sieltähän kuulukin sitten oikein sujuvasti "Olet kaunis" ja kaikkia muita kohteliaisuuksia illan aikana.

<3

Perjantai 17.10.

Oli aikanen herätys, mutta heräsinkin vasta vähän ennen puolta päivää. Sinne jäi taas kouluhommien tekeminen, kun oli tärkeempääkin tekemistä, nimittäin yllättäen Barcelonaan Miiaa ja Idaa tapaan! Sekoilin junien kanssa, kun koitin kerrankin mennä toiselta asemalta, jonka aattelin olevan lähempänä mun kotia, mutta todellisuudessa se olikin ihan yhtä kaukana... Meinasin hypätä junaan, joka menee johkin ihan hornan tuuttiin, mutta onneks rohkaistuin ennen junaan hyppäämistä ja kysyin kanssamatkustajalta että meneehän tää Barcelonaan. Se katto mua ihan silmät pyöreenä että herran jumala ei todellakaan! Sitten se alko kiihkeenä selittään että tää menee ihan eri suuntaan ja että mun pitää mennä ihan toiselta laiturilta toiseen junaan. Olin superkiitollinen tälle auttajalle, vaikka vähän ärsyttikin kun olin turhaan venaillu joku 20 minuuttia... Mutta oma vika oli ja kyllähän se alko heti naurattaan, että miksei voinu heti alussa kysyä joltain että mikä on oikee juna!! Näissä junissa kun lukee ainoostaan mihin se on menossa, ja Barcelonan keskustan asema sattuu oleen vaan yhden junan läpikulkumatkalla, niin eihän sitä mainita missään laitureissa tai junissa. No, pääsin kuin pääsinkin junaan ja jälleen kerran olin myöhässä sovitusta aikataulusta!

Otin metron kohti Idan hostellia ja kävelin siitä Miian työpaikalle, hotellille. Hetken päästä Miia pääsikin töistä ja mentiin heti suoriltaan juustobaariin, joka oli siinä ihan tän hotellin kyljessä kiinni. Katottiin alkuun, että onpas edullisia juustoja, kun oli joku 15e/lautanen, mutta sitten kun lopuks saatiin lasku, niin oli pieni ylläri kun se olikin 15e/hlö... Mutta oli kyllä hyvääkin, ja oli niin mukava paikka että joskus voi vähän extraa maksaa. Tosin järkytyttiin vielä enemmän, kun tajuttiin että leipäkori, jota ei edes tilattu ja josta syötiin ehkä puolet, makso 18e! Mutta lähdettiin kuitenkin tyytyväisinä taapertaan takas Idan hostellille päin mahat piukeina.

Hostellilla oli perus naiseutumisjuttuja ja avattiin siinä päivän toka viinipullo ennen kun lähdettiin läheiseen puistoon juomaan vähän lisää viiniä! Puistossa höpistiin luonnollisesti kaikkee mahdollista miehistä, parisuhteista ja häistä. Mukaan mahtu myös vähän kauhunhetkiä kun löysin laukustani ilmielävän etanan... Hyyyh vieläkin menee kylmänväreitä kun muistan miten se oli kiinnittynyt mun puhelimeen... Kun saatiin tarpeeksemme, lähdettiin takas hostellille ja suoraan baarin puolelle juomaan bissee. Tutustuttiin kanadalaiseen jätkään jä höpistiin siinä hetken aikaa, ennen kun lähdettiin keskustan ja rannan suuntaan.

Mentiin Pachaan, ja mulle tuli alakerran terassilla heti ihan deja-vu -fiilis kun tajusin, että oon ollut siellä ennenkin. Oltiin La Mercen aikaan Marian ja kumppaneiden kanssa siellä kattelemassa ilotulitusta, mutta en tietenkään osannut yhdistää paikkaa, kun se oli sillon vaan ruokamesta. Tällä kertaa oltiin aika ajoissa liikkeellä, eikä baarissa ollut oikein ketään paikalla. Siinä meinas vähän tunnelma laskee, ja heti tajusin että mun on ehkä parempi lähtee vikalla kahden junalla kotiin, kun toinen vaihtoehto olis ollut odotella viiteen että seuraava aamujuna menee.

Ei kuitenkaan menny taas ihan suunnitelmien mukaan, kun lähdin tyhmänä metroilla sumpaileen, vaikka oli muutenkin aika kortilla. Olin sitten junalaiturilla pari minuuttia junan lähdön jälkeen.... Tuli taas pienet deja-vu -fiilingit, ihan kun tää olis tapahtunu joskus ennenkin, aina!! No ei siinä, kiroilin ehkä vähän ääneen ja soitin kaverille että pääsiskö sen kämpille, mutta sekin oli töissä neljään asti. Menin mäkkäriin hautoon suunnitelmaa ja söin suruuni kana-aterian, jonka osasin jopa tilata espanjaks ilman mongerrusta! Soitin Miialle, ja selvis että ne on siinä just kohta lähdössä tai viimestään tunnin päästä, joten ei ollut järkee sinnekään enää mennä. Kolmen maissa lähdin kokeileen onneeni, ja menin samalle pysäkille, josta hypättiin viimeks jonkun bussin kyytiin. Olin vähän kauhuissani, kun tosiaan viimeks bussikyyti kesti sen kaks tuntia ja jouduin seisoon koko matkan, ja olin vannonut etten enää ikinä mee sillä bussilla.... Mulla oli kuitenkin jotain enkeleitä mukana, kun löysin Terrassaan menevän bussin ja kysyin kuskilta, kauanko matka kestää, ja se sano että 35 minuuttia! Olin ihan monttu auki että mitä ihmettä, ja koko bussimatkan mietin että mikä hiton bussi se oli, mihin me viimeks oltiin menty, kun se kierteli niin paljon pitkin ja poikin kyliä, kun tää bussi paineli suoraan motaria ylinopeutta Terrassaan!

Mutta koska mun suojelusenkelit oli sittenkin vähän pihalla hommistaan, niin asuntolan ovella tajusin, että mulla ei oo avainkorttia mukana.... Siinä kohtaa meinas pieni paniikki iskee, että oon neljältä yöllä keskellä ei-mitään, eikä ketään kelle soittaa, kun kaikki tietty nukkumassa tähän aikaan. Tuli pariin kertaan mietittyä että miksen vaan oottanu että se kaveri pääsee töistä neljältä ja olisin voinu välttyä tältä. No ei siinä, onneks oon tavallista rauhallisempi tyyppi, ja olin suht tyynenä. Soitin mun enkelille, Annicalla, ja meinas taas sydän hypätä rinnasta kun mun puhelimeen alkaa puhuun joku espanjalainen ääni (Vodafone), ja ajattelin heti että nyt mulla on mennyt puheaika tietysti umpeen!! Koitin äkkiä soittaa uudestaan, ja tällä kertaa kuulu sentäs hälytysääni eli puheaikaa oli siis vielä vähän, mutta Annica ei tietenkään vastannut. Kokeilin uudestaan, ja meinasin alkaa itkeen onnesta (no okei, saatoin vähän itkee jo ennen sitä) kun sieltä vastas unenpöpperöinen ääni, että huomenta. Selitin Annicalle, mitä oli käyny ja kiittelin ainakin miljoona kertaa kun se kehotti tuleen sen luo yöks. Siinä on kyllä semmonen todellinen enkeli, ettei mitään järkee. Jos mää oon tunnollinen ja välitän lähimmäisistäni ja teen kaikkeni niiden eteen, niin Annica on ainakin sata kertaa sen. Oon niin monesti saanut apua koulujuttujen kanssa, ja tää kyllä kruunas kaiken...

Lauantai 18.10.

Aamulla oli sitten kiva vähän krapulaisena heräillä sen sohvalta ja tyyliin ekana kätellä sen poikaystävää, jota en ollu ennen tavannut ja joka oli edellisenä iltana tullut sinne Annican luo! :D Haha, meinas tulla vähän awkward fiilis, mutta kaikki otti sen onneks huumorilla, ja kehuin vielä moneen kertaan tälle poitsulle, että miten hienon naisen se on löytänyt!

Lähdin mun asuntolalle heti herättyäni, kun olin hyvillä espanjan taidoillani (köhköh) sopinut, että joku heppu tulee avaan mulle oven 20 minuutin päästä. Sieltähän se mun avainkortti löyty, kämpän pöydältä. Kiittelin tätäkin herraa vuolaasti, kun se oli niin kiltisti tullut avaan mulle oven. Voin vaan kuvitella kuinka usein se joutuu tuleen lauantaiaamuna (saati yöllä!!) avaan opiskelijoille ovia.. Mutta se vaan naureskeli, että ei hätää, hän kyllä ymmärtää!

Otin siinä pienet välikuolemat krapulan kunniaks ja sen jälkeen aloin valmistautuun iltaa varten. Olin kuuden maissa Barcelonassa ja treffattiin Idan kanssa. Seikkailtiin Barri Goticissa ja istahdettiin siiderille ja oluelle ja churroille (hyvä yhdistelmä!). Ida maisto ekaa kertaa churroja, ja mää tokaa kertaa, ja voin kertoo että nää oli kyllä paljon parempia kun viimeks!! Nyt ei ollut edes sitä suklaakastiketta mukana, kun tajusin jälkeen päin että se pitää kai tilata erikseen, mutta silti oli tosi herkullisia. Istuskeltiin siinä jokunen hetki ja kuunneltiin kun joku rastapää lauleskeli ja soitteli kitaraa ja laulo Bob Marleyn biisejä.. Mää olin ihan kikseissä, kun se laulo niin hyvin, ja harmittaa nyt etten ottanu videoo siitä. Kun oltiin tarpeeks parannettu maailmaa, lähdettiin käveleen kohti Placa Reialia, johon Annican ja Johanin oli määrä tulla hetken päästä. Otettiin hyvät paikat aukion reunalta ja katteltiin ohi lenteleviä valokierukoita. Paikalliset tyypit siis koittaa kaupata joka kadun kulmalla lentäviä, hehkuvia, kierukan muotosia juttuja, ja siitähän saatiin kunnon naurut kun alettiin miettiin jos kierukat oikeesti olis tommosia...

Siinä terassilla istuskellessa en voinut olla ajattelematta, miten paljon tää paikka on antanut mulle niin elämässä yleensä kuin myös ihmissuhteissa. Suurin asia on ollut Miian "tutustuminen" uudestaan, se että ollaan täällä löydetty toisemme ihan eri tavalla kun ennen, mutta myös muiden ihmissuhteiden osalta. Idan kanssa ollaan tunnettu toisemme myös lukiosta asti, mutta ikinä ennen en oo Idan kanssa jutellut mitään sen syvällisempiä. Ja jostain syystä täällä ollessa paljastu ihan yllättäviä yhteisiä piirteitä, ja mun käsitys koko leidistä muuttu ihan täysin. En tiedä johtuuko se siitä, että oon täällä itekin niin paljon avoimempi, vai mistä, mutta en vaan voi lakata ihmettelemästä... Ja sama tapahtu myös viime viikonloppuna, jos mennään vähän lähemmäs nykyhetkeä, kun juttelin Annican kanssa koko illan kaikista elämän kiemuroista. Sillä hetkellä tuntu, että oon tuntenut sen naisen koko ikäni, vaikka oon tuntenut sen vasta puoltoista kuukautta! Joku täällä vaan sytyttää, täällä ei vaan voi olla muuta kun oma ittensä ja vähän enemmänkin.

Lähdettiin viinien jälkeen kohti Sensi Bistroa, samaa paikkaa jossa aiemmin käytiin tyttöjen kanssa. Siellä syötiin oikein kunnon mätöt taas ja juotiin pari pulloo viiniä. Onnellisina lähdettiin taapertaan kohti Benedictiä ja otettiin tietty mojitot. Jonkun aikaa siinä istuskeltiin ja jauhettiin elämän menosta, ja sit huomattiin, että kello on jo niin paljon että vika juna on jo mennyt. No, otettiin taksi kohti Terrassaa, ja en muista matkasta oikein mitään muuta kun että se oli ihan pirun kallis. Annica ja Johan meni vielä jatkaan johkin baariin ja mää lähdin hoiperteleen kotiin päin ja melkein eksyin matkalla, mutta onneks vaan melkein.

Sunnuntai 19.10.

Heräsin myöhään ja olin jopa vähän ahkera ja tein enkun ja espanjan läksyjä, ennen kun aloin kattelen leffaa ja menin takas nukkuun. Tehokas päivä.