Viimeinen

Oon ollut tasan kolme viikkoo Suomessa, ja en pysty käsittään että mihin tää aika on hurahtanut. Ihan turhaan näköjään pelkäsin, että olis vaikeeta sopeutua tänne. Nyt on monet kuviot muuttunut, niin varmaan senkin takia on ollut helpompi palata ruotuun, kun en palannut ihan samaan kohtaan kuin mistä lähdin.

Vaikka sinänsä oon tosi hyvin sopeutunut Suomeen ja koittanut oppia taas perus arjen pyörittämistä, niin välillä kyllä tulee hassu fiilis, kun hetkeks antaa itelleen aikaa ja pysähtyy miettiin. Kun joulun aikaan kävin Suomessa, mulla oli päällimmäisenä kauheen epätodellinen fiilis, ihan kun en olis ikinä Barcelonassa ollutkaan ja että kaikki olis kuvitelmaa. Nyt se on kuitenkin jotenkin erilaista, tiedostan että siellä mää todella olin viis kuukautta, vietin aikaa, tutustuin uusiin ihmisiin. rakensin omaa elämääni. En oikeestaan edes haikaile takasin, koska tiedän etten tuu ikinä kokeen samaa mitä nyt koin. Moni on täällä multa kysynyt, että joko tekis mieli lähtee takasin, niin oon vastannut että ei. Vaikka se oli mun koti viiden kuukauden ajan, tiedostan että se aika on ohi ja nyt pitää keskittyä tähän hetkeen täällä.

Mielenterveyden kannalta on kuitenkin hyvä välillä antaa ittelle lupa päästää ajatukset lipuun menneeseen, ja oikeestaan tein sen kunnolla ekaa kertaa eilen, kun laitoin Facebookkiin kuvia vaihtoajalta. Oli muuten aika helkkarin vaikee päättää mitä kuvia valkkaa 4000 kuvan joukosta, kun en halunnut mitään sataa kuvaa kerralla julkasta. Laitoin soittolistan soimaan, ja aloin käymään läpi kuvia. Itkuhan siinä tuli, sekä surusta että onnesta, kun törmäsin kaikkiin ihaniin kuviin, jotka olin jo ehtinyt unohtaa. Aurinkoiset kuvat kirpas ehkä kaikkein eniten, oon nyt jo niin kyllästynyt tähän pimeyteen ja loskaan, vaikka onneks se kevät sieltä kohta tulee.

Oon viime päivinä miettinyt paljon pimeyden vaikutusta ihmisen mieleen, ja tullut samaan tulokseen, mitä jo Barcelonassa uumoilin. Kyllä sitä on vaan niin hemmetin pirtee ja onnellinen, kun sen auringon näkee ja tuntee. Eikä tarvi olla edes lämmin, kunhan on valosaa niin se riittää. Sillon ajatukset on paljon selkeemmät, ja kun kulkee paikasta toiseen, on niin paljon enemmän läsnä. Nyt oon huomannut laittavani suomi-moden päälle aina kun astun ovesta ulos, ja teen niin kuin kaikki muutkin täällä; kävelen paikasta toiseen ihan sokkona, maahan tuijotellen ja yleensä ajatukset ei mitään kovin syvällisiä oo. Mua ei yleensä ikinä v*tuta, mutta sekin tunne on tullut tänä aikana tutuksi.

Nyt onkin siis isoin tehtävä saada se Barcelona-Taina tänne! Toivon, että saisin todistettua ittelleni vielä joku päivä että voin olla täällä se sama ihminen, joka olin Barcelonassa. Mulle iskee välillä kaamee järkytys, kun luulin vähän muuttuneeni rennommaks, avoimemmaks ja positiivisemmaks, mutta nyt oon huomannut että oon taantunut samalle tasolle, kun mitä ennen lähtöö olin. Usein tunnen oloni niin apaattiseks, passiivikseks, saamattomaks ja väsyneeks, ja nää oli semmosia tunteita, joita en ihan hirveen usein kokenut Barcelonassa. Mutta veikkaan ja toivon että tää on ohimenevää, koska mulla on nyt niin paljon hommia, jotka pitäis selvittää ja hoitaa, ja mikäs sen suurempi stressin aihe ikinä on kuin epävarmuus tulevasta! Ja tää on muuttumassa niin kierteeks nyt jo, koska mua ressaa eniten mun oma tekemättömyys ja saamattomuus, ja nää asiat ratkeis sillä kun tekis vaan itelle suunnitelman ja alkais hommiin. Miks se on niin paljon helpommin sanottu kuin tehty?? Pitää kohta palkata joku, joka vähän potkis mua perseelle, että saisin joskus jotain aikaseks. Ehkä oon vaan taas liikaa noukkinut hommia näin alkuun, kun oli jo entuudestaan paljon selvittämättömiä asioita. Mutta minkäs sitä luonteelleen mahtaa, kun toisaalta haluaa taas mahdollisimman nopeesti päästä arkisen pakerruksen pariin.

Välillä on ollut niin paljon muuta ajateltavaa, että sitten yhtäkkiä tajuntaan iskee ne isoimmat möröt, jotka oon koittanut hukata mieleni perukoille. Ja niitä kun ei tahdo kohdata, niin se vaan pahenee... Mun yks isoimmista ajatuksista vuosi sitten oli, että jostain itselle tärkeestä pitää osata luopua, jotta saa jotain vielä parempaa. Nyt mulla on ollut ihan helvetin ristiriitaset tunteet, koska en osaa antaa itelleni lupaa toteuttaa tota ajatusta niin kuin haluaisin, vaikka tiedän että se vois auttaa. Mun rakkaista rakkaimmat kissat on vieläkin teillä tietämättömillä, ja en oo pystynyt aiheesta edes puhuun kenenkään kanssa, koska alan heti itkeen ja se satuttaa niin paljon, kun ei tiedä missä ne on, enkä osaa tehdä mitään niiden hyväks. Millon pitää päästää irti ja luopua, hyväksyä tilanne? Voi kun se oliskin niin helppoo vaan sanoo itelle, että oli ne sitten missä hyvänsä, niin mun ei tarvi sitä surra vaan voisin vaan jatkaa elämää. Liityin fb:ssä lemmikkinsä kadottaneiden vertaistukiryhmään, ja se on tehnyt sekä hyvää että huonoa. Aina kun sieltä lukee toisten ihmisten tarinoita, ei voi olla ajattelematta omaa tarinaa. Toisaalta se antaa toivoo, kun lukee kuinka lemmikit on palannut omistajan luokse monen vuoden odotuksen jälkeen. Ja sitten on myös niitä surullisia tarinoita...

Oon todella onnellinen, että mun ei tarvinnut muuttaa asuun yksin, vaikka sitä ensin suunnittelinkin. Olisin ollut niin ikävissäni kaikki hetket, kun koko ajan miettisin, että en osaa asua yksin ilman kissojen touhuilua. Vaikka tietenkin asuin yksin Barcelonassakin, mutta ei se oo sama asia. Sen takia en halunnut myöskään vastaanottaa Toasilta asuntoo samasta taloyhtiöstä, missä ennen vaihtoo asuin, koska siellä jos missä olis ollut kamalat fiilikset.

Kissattomuus on mahdollistanut mulle ihan uuden asuntojärjestelyn, josta oon ollut tosi onnellinen ja hyvilläni. Vaikka en vielä tunne täysin olevani kotona, niin ainakin oon turvassa omilta ajatuksiltani eikä mun tarvi olla yksin koko aikaa. Vaikka tää järjestys tulee varmaankin joka tapauksessa muuttuun jossain kohtaa, niin silti en voi olla ajattelematta, että mitä jos kissat nyt löytyis. Tai mitä jos ne löytyis vuoden päästä. Oon aina asettanut kissat kaikessa etusijalle ja kyllä ne vieläkin on ykkösenä. Sitä kun ei vaan ikinä osaa ennustaa, että mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Ja kuten aikasemminkin sanoin, niin epävarmuushan se meidät perikatoon vie ja aiheuttaa eniten harmaita hiuksia...

Aika sekavat ajatukset siis ollut, ja toivonkin että saisin nyt vähän selkeyttä niihin. Tätäkin blogipostausta panttasin pitkään, koska en halunnut kohdata omia ajatuksiani, mutta nyt taas huomaa miten se kirjottaminen/puhuminen on paras lääke mielessä hiertäviin solmuihin. Tekis mieli vielä joskus kirjotella ajatuksia blogiin, mutta voi olla että ne ei tähän blogiin sovi.

En kirjottele vikoista päivistä Barcelonassa, koska nautittiin vaan viimesistä illoista täysin siemauksin Miian kanssa ja puolet ajasta podettiin krapulaa. Viimeiseen postaukseen varmaan sopis joku kiva diipadaapaa-selostus, mutta sanon vaan, että olipahan kokemus ja tulipahan tehtyä. :D Jotkut hetket tuun muistaan ikuisesti, mutta tiedän että osa vaipuu unholaan, ja ehkä hyvä niin.

Kiitos ja kumarrus! <3

Yheksäntoista

Ensimmäinen viikko takana Barcelona-elämää. On kyllä niin nostalgista asua näillä huudeilla, kun täällä tuli syksyllä pyörittyä niin usein. Ja vielä kun saa olla Miian kanssa, jonka kanssa koko syksyn olin täällä! Tulee just semmonen fiilis, että ympyrä sulkeutuu. En oo hirveesti ehtinyt miettiin lähtöö, kun joka päivä on ollut niin touhua ja muuta ajateltavaa, mutta ehkä se on ihan hyväkin. Kyllä sitä sitten viimeistään Suomessa huomaa, että siellä nyt ollaan. Tuntuu niin hassulta, kun fiilikset oli paljon pahemmat sillon kun Miia marraskuussa lähti Suomeen, ja nyt tuntuu päällimmäisenä vaan siltä, että nyt tää aika on kohta ohi, ja Suomessa on sitten taas uudet seikkailut. Tai ehkä oon vaan sysännyt kaikki haikeet ajatukseni taka-alalle kun en oo halunnut niitä tarkastella ja koitan vakuutella ittelleni, että tää on ihan helppoo luopua tästä kaikesta. Sitä on kyllä niin helppo "unohtaa" kuunnella itteensä ja omia tuntojaan kipeistä asioista, ja varsinkin kun on muuta touhua samaan aikaan niin ei halua käyttää aikaansa itkemiseen. Tekis kyllä hyvää vähän taas kirjotella ajatuksen virtaa ennen lähtöö, voi olla että seuraava postaus on sitten vähän erilainen, kirjotin sen sitten täältä käsin tai Suomesta. Mutta kieltämättä aika hurjalta tuntuu, että on vaan kolme kokonaista päivää edessä tätä elämää, ja torstaina sitten lennetään takasin Suomen kamaralle. Mihin tää viis kuukautta oikein katos??


Maanantai 26.1.
Viimenen päivä Terrassassa. Olin yllättävän rauhallinen koko päivän, enkä kauheasti surrut lähtöä. Olin etukäteen miettinyt, että varmaan on aika haikee fiilis, mutta ehkä sitä odotti vaan enemmän tulevia päiviä, eikä sen takia jaksanut surra. Vaikka onhan toi nyt aika pitkä aika, asuin melkein 5 kk Terrassassa, joten se ehti tuleen aika tutuksi.

Heräsin aamulla pakkaileen ja päivällä kävin vielä kävelyllä kaupungin halki. Kävin samalla sulkeen espanjalaisen tilini ja hakeen vähän sushia lounaaks. Koko päivä meni lähinnä siivoillessa ja pakkaillessa. Jouduin moneen kertaan siirteleen tavaroita matkalaukusta toiseen, kun isossa laukussa olis ollut tilaa, mutta painorajat tuli vastaan, ja pikkulaukussa taas olis ollut tilaa painon puolesta, mutta vetoketjut meinas ratketa kun se oli niin täynnä. Joudun varmaan lainaan Miian laukusta vähän tilaa kotimatkalla, jos pitää jotain vielä shoppailla ;)

Tuli pieni järkytys, kun mun huoneeseen tultiin tekeen "inventaarioo". Kaikki tavarat oli niin kuin pitikin, mutta kun mun huoneessa käynyt täti soitti vähän myöhemmin, niin se kerto että saisin takuuvuokrastani takasin 1,37e. Olin käyttänyt niin paljon sähköö lämmitykseen ym. että multa velotettiin siitä 200e lisää, vaikka olin joka kuukausi maksanut 24e kulutuksesta. Lisäks siihen tuli maksettavaks kaikkia pikkujuttuja, kuten siivous, peiton ja verhojen pesu ym. ja syyskuun vuokra 9:ltä päivältä, jota en ollut jostain syystä maksanut. En eka meinannut uskoo, mutta kun näin sen laskelmat (ja oli kuulemma laskenut moneen kertaan, koska itekin sitä hämmästeli), niin lopulta uskoin. Täällä sähkö on pikkasen kalliimpaa, ja mää kun tykkään olla lämpösessä... No, eipähän tarvinnut palella :D

Tiistai 27.1.
Nukuin koko yön kauheen levottomasti ja heräilin parin tunnin välein. Kai mua niin jänskätti Barcelonaan lähtö ja pelkäsin että en herää aamulla herätyskelloon. Sain vielä viimeset tavarat aamulla jotenkin mahdutettua laukkuihin, ja lähdin aamupalalle lähikuppilaan, kun maha alko muriseen. Sit menin takas asuntolalle ja ihmettelin että missä vastaanottotäti on, kun oltiin sovittu että katottais aamulla toi takuuvuokrajuttu. Se olikin toisella asuntolalla, joten lähdin äkkiä käveleen sitä kohti. Saatiin kaikki selvitettyä, ja sain tosiaan ton 1,37e takasin :D Vähän nauratti molempia, kun ei yleensä kuulemma ihan noin pientä summaa anneta takasin. Mutta toi mun asunto on tosiaan tarkotettu kahdelle hengelle, joten keittiön ja olkkarin sähkökulut yleensä jaetaan kahtia. Mutta nyt kun asuin yksin niin jouduin maksaan kaikki ite.

Olin tilannut taksin 10.30 mun ovelle, ja siellä se jo odotteli, kun tulin laukkujen kanssa alas. Barcelonaan kesti ajella puoli tuntia, ja meinasin heti eksyä, kun taksikuski jätti mut vähän matkan päähän hostellista. Kävelin vaan ihan onnessani vähän liiankin tuttuja katuja, ja sit jossain kohtaa huomasin että olin kävellyt oikeen kadun ohi. Löysin kun löysinkin kuitenkin oikeen osotteen, ja Miia siellä jo odottelikin mua. Oli niiin ihana nähdä pitkästä aikaa <3 Hostelli vaikutti ihan mukavalle, ainakin tohon hintatasoon ja sijaintiin nähden.

Alettiin kikatteleen heti kun päästiin huoneeseen, kun molemmat retkahti heti sängylle puhelimet kädessä, perus Barcelona-lahnailua :D Miia otti siinä hetken aikaa lepiä, kun se oli herännyt niin aikasin, ja mää suunnittelin tekeväni koulujuttuja, mutta touhuilinkin vaan kaikkee muuta epämäärästä. Lähdettiin syömään tapaksia, koska molemmilla oli kauhee tapashimo, jonka jälkeen istahdettiin vielä kahville terassille suunnitteleen viikon agendaa.

Kotikatu ja Miia muikeena!

Oltiin jo ajat sitten puhuttu, että pitää sitten heti ekana iltana mennä Benedictiin yksille, koska se oli meijän kantapaikka sillon, kun Miia täällä vielä asu, enkä määkään ollut siellä käynyt sen jälkeen kertaakaan. Olikin aika nostalgista mennä meijän vakkarisohvalle ja tilata maailman parhaat mojitot, ja jutustella koko ilta. Se oli aika tyhjä, kun ei ihmiset ilmeisesti yleensä tiistaisin oo kauheen aktiivisesti liikkeellä. Jossain kohtaa huomattiin että oltiin baarin ainoot asiakkaat ja baarimikot alko laittaan jo ovia kiinni. Oltiin ilmeisesti niin juurtuneita siihen sohvalle ja mojitotkin maistu pitkästä aikaa niin hyvältä, että menetettiin ajankulu ihan täysin. Oli kuitenkin mukava ilta, eikä meitä onneks heitetty pihalle, vaikka ei maltettu lähtee kotiin ihan heti. Baarimikko saatto meijät lopulta ulos baarista ja ihan hostellin ovelle asti, kun asuttiin siinä ihan baarin vieressä.

Keskiviikko 28.1.
Nukuttiin vähän univelkoja pois, ja siitä huolimatta oli aika rapsakka olo kun herättiin. Mentiin shoppaileen koko päiväks, ja tulikin taas osteltua kaikkee enemmän kun laki sallii... Vähän meinas alkaa hirvittään, että miten ihmeessä meinaan saada laukut pakattua uudestaan, kun nyt on taas vielä enemmän tavaraa. Meijän molempien laukut on niin räjähtänyt, että näyttää siltä että tavaraa olis kolminkertanen määrä laukun päällä siihen nähden mitä noihin mahtuu oikeesti. Täytyy ehkä varata vikalle illalle reilusti aikaa, että saa noin pakattua sillain että laukut mahtuu kiinni asti.

Illalla mentiin syömään hyvät hampparit ja juomaan viinipullo ravintolaan. Huomattiin hetken päästä kun oltiin päästy sisään, että näähän taitaa kohta sulkee koko mestan. Ei työntekijät kuitenkaan viittinyt mitään sanoo, ne alko vaan jossain kohtaa hienovaraisesti luuttuileen lattioita ja siivoileen, ja jossain kohtaa ne sammutti musiikin. Meillä oli siinä kohtaa vielä puoli pulloo viiniä juomatta, mutta saatiin se sitten mukaan, kun ne tuli jo laskua kyseleen.

Mentiin viinipullo kourassa vielä Benedictiin, kun ei tehnyt mieli mennä vielä kämpille. Siä meni ilta taas oikein mukavasti, ja saatiin jopa juoda meijän avattu viinipullo siellä.

Torstai 29.1.
Noi mojitot taitaa olla aika tujuja, kun molemmat oli taas ihan poikki, kun heräiltiin. Haettiin Burger Kingistä supermätöt mukaan ja mentiin kämpille mussuttaan tyytyväisenä hamppareita. Päivä meni vähän sumussa :D Miia lähti illalla vielä entisen kämppiksensä kanssa syömään ja mää jäin siks aikaa dataileen ja tekeen koulujuttuja.

Perjantai 30.1.
Oltiin suunniteltu pientä turistipäivää perjantaille. Mentiin akvaarioon ihasteleen fisuja ja jäätävän kokosia haikaloja, ja löyty sieltä myös pingviinejä ja muita elukoita. En edes tiennyt että täällä on tommonen paikka, ennen kun Miia siitä kerto, ja se oli vielä yhden ostarin vieressä, jossa oon miljoona kertaa käynyt :D Akvaariokierroksen jälkeen mentiin sitten vielä siihen viereiseen Maremagnum-ostariin, mutta tällä kertaa osasin vähän himmailla ostosten kanssa, enkä ostanut kun yhden hameen ja vähän meikkejä Kikosta varastoon.

Shoppailujen jälkeen mentiin kämpille hetkeks huilaileen ennen seuraavaa liikettä. Mentiin läheiseen tapaspaikkaan syömään ja juotiin taas viinipullo puokkiin. Vatsat piukeina käppäiltiin kohti Benedictiä, joka olikin yllättävän täynnä ihmisiä. Jouduttiin istuun baaritiskillä, johon tulikin sitten koko ajan lisää juomaa... Saatiin jossain vaiheessa myös ilmaset drinksut ja salmarishotit, kun meidän salmaripullo jäi marraskuussa sinne. Ilmeisesti siis baarimikot koitti juottaa meidät humalaan ja aika hyvin onnistu siinä :D

Jossain kohtaa lähdettiin kuitenkin jatkaan, kun haluttiin käydä vielä meidän lähibaarissa Manchesterissa, jota meidän hostellin isäntä mainosti. Siä olikin koko kylä paikalla ja oli oikein ahdas tunnelma. Jäätiin heti jumiin baaritiskille, ja muutama tyyppi tuli jutteleen meille. Oli mukava ilta uusien tuttavuuksien kanssa, vaikka en yhtään muista mistä juteltiin tai miltä nää kaverit edes näytti! Baari meni kolmen maissa kiinni, joten mekin lähdettiin siitä sit jatkaan matkaa. Meinattiin aluks lähtee näiden kavereiden mukaan johkin bileisiin, mutta sit käveltiin pizzamestan ohi ja päätettiinkin vaan hakee pizza ja painua pehkuihin. Hiippailtiin meidän porukan ohi "huomaamattomasti" pizzalaatikko kourassa, ettei ne tajuais meidän kadonneen, mutta käveltiin sitten suoraan niitä päin. Ei jaksettu jäädä selitteleen ja Miia vaan tokas, että me mennään nyt kotiin :D Pizza oli huisin hyvää, mutta ei valitettavasti vienyt seuraavan päivän krapulaa kokonaan pois.

Päivän kuvauskohde: Miia :D

Lauantai 31.1.
Jotenkin tuntuu, että aina kun suunnitellaan, että mennään vaan yksille niin sitä tuleekin ryypättyä oikein olan takaa. Tiistaina tosiaan suunniteltiin että otetaan tää viikko sillain iisisti, että kerkeis vähän paikkoja näkeen, eikä vaan maata kotona krapulassa, mutta laskettiin just että on näköjään ollut jopa yks selvä päivä tällä viikolla. Mentiin aamupalalle Pans&Companyyn ja piti siitä lähtee katteleen valokuvia johkin läheiseen museoon ja sit vielä pienelle puistokierrokselle Ciutadellaan. Molemmille iski sitten niin huono olo, ja sänky alko houkutteleen niin paljon että skipattiin aktiviteetit ja mentiin vaan kaupan kautta kotiin. Otin pienet päikkärit ja Miia luki kirjaa sen aikaa. Sit alettiinkin valmistautuun taas iltaa varten, kun oltiin sovittu muutaman kaverin kanssa että nähdään ja mennään baariin ja klubille.

Käytiin nauttimassa ylihintaset paellat, jonka jälkeen suunnattiin Benedictin sohvalle. Siellä oli sinä iltana couch surfauksen tapaaminen, johon osallistu ihan hullun paljon porukkaa ympäri maapalloo. Couch surfing on siis käytännössä sohvasurfaamista, eli jos piipahdat jossain maassa, etkä halua majottautua hotelliin ym, niin voit ottaa yhteyttä muihin couch surfareihin nettisivun kautta, ja pääset jonkun sohvalle nukkuun. Siä tuli heti joku meksikolainen istuun meidän pöytään, kun siinä vaiheessa baari oli vielä aika tyhjä. Se vaikutti tosi mukavalta, ja jatkokin sitten meidän kanssa seuraavaan baariin, kun Benedictissä alko oleen ihan täyttä.

Meijän seuraan liitty myös pari kaveria Terrassasta, Elisa ja Behshad, ja oli mukavan rento ilta. Mulla oli vaan kauheen kipee olo koko illan, mutta koitin buranan voimalla jaksaa. Kurkku oli ollut jo pari päivää ihan kipee ja tuntu, että olis vähän ollut lämpöö. Mutta en tietenkään halunnut jäädä kotiin, kun oltiin luvattu että tänään nähdään noita kavereita. Ei sitten ikinä päästy clubille asti, kun baarissa oli niin mukava istua :D

Minipullot valkkaria

Sunnuntai 1.2.
Heräilin päivällä, mutta Miia jatko vielä uniaan ja noustiin vasta neljän maissa. Meillä oli ollu kauheet suunnitelmat, että mentäis sunnuntaina katteleen nähtävyyksyä, kun joka kuun ensimmäinen sunnuntai on kaikki museot ilmasia. Ei sitten lopulta päästy mitään museoita kierteleen, kun oltiin niin rikki. Molempien alko tekeen mieli meksikolaista, kun siitä oli ollut edellisenä iltana puhetta ja katottiin Trip Advisorista hyvä ruokapaikka. Mentiinkin sitten samaan paikkaan, jossa olin aikasemmin ollut iltaa viettämässä vähän kosteemmissa tunnelmissa, mutta toi paikka osottautu myös tosi hyväks ruokapaikaks! Otettiin aluks nachoja guacamolella, ja jo se oli viedä kielet mennessään. Mää tilasin kanaburriton ja Miia tilas tacoja, ja oli kyllä niin nannaa. Ei ihan kilpaillu samassa kastissa Pancho Villan kanssa!

Käytiin sen jälkeen vielä kaupassa hakemassa mehua ja suklaata ja paineltiin takas kämpille. Olikin siis lopulta tosi tehokas päivä, oltiin liikenteessä ehkä kaks tuntia ja loppupäivä makoiltiin sängyssä. Mutta eipä meijän kämpillä voi oikein muutakaan tehdä kun olla sängyssä, kun meidän huone koostuu tosiaan kahdesta sängystä ja lipastosta ja yöpöydästä, lattia onkin sitten vuorattu matkalaukuilla ja vaatteilla.

Kaheksantoista

Jouduin tällä viikolla hyvästeleen Annican, kun se lähti takasin Ruotsiin. On ollut ihan uskomatonta, että oon löytänyt niin ihania ystäviä mitä Annica ja Behshad on. En yleensä ystävysty ihmisten kanssa helposti, enkä kaipaa ympärilleni isoo ihmisjoukkoo. Täällä oon kuitenkin saanut monta kaveria, jonka kanssa on ihan kiva jutella jostain hepposista jutuista, mutta heti kun antaa itestään vähän enemmän, niin saa moninkertasesti takasin, ja niin kävi nytkin. Mun on välillä vaikee luottaa ihmisiin, mutta näihin ihmisiin luotan kyllä sataprosenttisesti, ja tärkeintä on ollut että oon voinut olla ihan oma omituinen itseni, saanut itkee ja nauraa ja hassutella tai olla vaan ihan hiljaa aina kun siltä tuntuu. Tää aika ei olis ollut mitään ilman noita mun tukipilareita. Tuntuu niin oudolta, että Annica lähti, kun ite jään tänne vielä hetkeks, ja Behshad jää vielä pidemmäks aikaa, muutamaks vuodeks kun se käy yliopiston täällä loppuun.

Luin just mun marraskuisen kirjotuksen, jonka olin kirjottanut Miian Suomeen palaamisen aikaan. Kirjotin, että en usko tulevani noiden vaihtareiden kanssa niin läheisiks, että voisin ihan mitä vaan puhua. Oon todella onnellinen huomatessani, että kyllä se muuri vaan tuli kaadettua, ja aika hemmetin läheisiä noista tuli, ja varsinkin Annicasta. Annica on ollut mulle niin tärkee osa tätä viimestä muutamaa kuukautta, auttanut ja tukenut niin paljon että ei riitä sanat kertomaan kuinka kiitollinen oon. Oon muutaman kerran itkenyt sen olkaa vasten niin hillitöntä itkua, enkä muista aikoihin itkeneeni niin kenenkään nähden. Ja vaikka se on ite aika hillitty, eikä näytä päälle päin kaikkia tunteitaan, niin en silti oo tuntenut olooni epämukavaks, päinvastoin.

Jään kyllä niin kaipaamaan mun mussukoita <3


Maanantai 19.1.
Mun energiat oli aika lopussa reissun jäljiltä, mutta koitin lueskella koko päivän Information Systemsin kokeisiin, ja sain kun sainkin käytyä kaikki PowerPoint-slidet läpi seuraavan päivän tenttiä varten.

Tiistai 20.1.
Tentti tuntu menevän ihan hyvin, vastasin kaikkiin kysymyksiin, mutta pari monivalintaa jäi vastaamatta, kun niistä olis saanut miinuspisteitä, eikä mulla ollut hajuakaan niistä. Mun teki mieli kirjottaa opettajalle viesti koepaperiin, että tää on ollut ehkä opettavaisin kurssi koko aikana! Kun ottaa huomioon että en tiennyt mitään aiheesta ennen tätä kurssia, ja nyt osasin melkein kaikkiin kysymyksiin vastata, niin oon tainnut jotain oppia. Mutta silti oppiminen jäi ihan pinnalliselle tasolle, ja tuun varmasti unohtaan melkein kaiken vähän ajan päästä. Jos multa nyt kysyttäis että mikä jäi parhaiten mieleen, niin vastaisin Problem-solving process, josta tein just edellisellä viikolla raportin koskien oman elämäni probleemaa :D

Saatiin kivat Euncet-hupparit ilmaseks koululta, niin piti sitten vielä muutama kuva ottaa muistoks koulun pihalla!

Piti vähän poseerata :D

Lähdettiin illalla juhlistaan tokavikaa yhteistä iltaa Annican ja muiden vaihtareiden kanssa. Mentiin eka Terrassassa Behshadin ja Arthurin kanssa tapaksille, ja siitä Barcelonaan. Barcelonassa treffattiin loput kaverit ja mentiin kivannäköseen baarin istuun ja juomaan passion-mojitoja, nams. Yleensä en tykkää passionhedelmästä juomissa, kun ne on niin makeita, mutta jostain kumman syystä toi oli paljon parempi ja kirpeempi kun tavallinen mojito! Meijän piti mennä clubbaileen Razzmatazille, kun mää ja pari muuta ei oltu siellä ikinä käyty, mutta se sitten olikin kiinni. Löydettiin tiemme Ramblan varrella olevaan clubiin, jonka nimee en ihan muistanut, mutta nopeella googlailulla selvis että se oli BLVD.

Olikin aikamoinen ilta, tuntu vähän siltä, että oltais Annican kanssa oltu jotain syöttejä, joita pedot piirittää :D Oltiin melkein ainoita tyttöjä muutenkin tyhjän puoleisessa clubissa. Mentiin vip-tilaan juomaan vähän cavaa, ja tuntu aika hauskalta, vaikka ite en mitään maksanutkaan! Oli mukava päästä tanssahteleen piiitkästä aikaa, en oo aikoihin ollut clubilla. Meinattiin missata aamujuna, mutta just kerettiin siihen, ja taisin olla kotona joskus kuuden jälkeen.

Annica ja Behshad, mun lempparityypit!

Kerrankin otin kuvia clubilta, mutta ollaan vähän tärähtäneitä ja punasia valaistuksesta johtuen.

Keskiviikko 21.1.
Heräilin puolen päivän aikoihin kauheeseen krapulaan, jota koitin päivän aikana hoitaa pois huonoin tuloksin. Halusin tehdä jotain kasvaneelta to do-listaltani, joten aloin pakkaileen kun se oli ainoo tehtävä, missä ei tarvinnut käyttä aivoja. Olin ajatellut että mun tavarat hädin tuskin mahduis mun laukkuihin, mutta sain ne oikein helposti kaikki mahtuun! Kunhan en nyt kauheesti enää ostelis vaatteita alennusmyynneistä.

Me mentiin illalla viimeselle ehtoolliselle Annican ja Behshadin kanssa. Käveltiin eka pitkä matka meksikolaiseen ravintolaan, joka ei sitten ollutkaan auki, joten käveltiin samaa tietä takasin ja mentiin syömään pizzat. Se oli mun ensimmäinen pizza täällä ollessa ja oli kyllä hyvää! Jäähyväiset ei ollutkaan niin kivat. Saatettiin Annica sen kotiovelle, ja oli vaikee pidätellä itkua kun halattiin viimesen kerran. Kävelin Behshadin kanssa asuntolalle, ja koitettiin jutella mukavia, vaikka vähän meinas itku olla herkässä. Kotona se sitten tuli ihan kunnolla...

Torstai 22.1.
Heräilin 11 aikaan ja viestiteltiin siinä vielä Annican kanssa. Se lähti puolen päivän aikaan taksilla kohti lentokenttää. Tuntu kyllä niin oudolta, tai no just siltä että paras kaveri lähtee monen tuhannen kilometrin päähän musta... Mutta onneks tiedän, että tuun sen vielä näkeen, suunniteltiin jo että meen viimestään ens kesänä niiden luokse Tukholmaan. Onneks ei oo pitkä matka. Vaikka tiedän kyllä nyt jo, että ei se oo sama asia enää sillon. Molemmilla on omat elämät jatkunut, ja muita juttuja mielessä. Täällä meillä on ollut vaan toisemme, joten on ihan luonnollista, että ollaan tultu niin läheisiks, kun ei oo ketään muita kelle puhua. Tai siis lähinnä perus arkijuttuja, joita ei ihan viitti alkaa Suomen ystäville aina lörpötteleen.

Mun päivä oli kauheen sekava, en oikein osannut keskittyä mihkään, vaikka to do -lista kasvaa taas kasvamistaan. Kävin kuitenkin pitkän kävelylenkin puistossa, kun oli pitkästä aikaa niin ihanan aurinkoinen ilma. Täällä on viimeaikoina ollut ihan sateista ja pilvistä...

Mietin illalla pitkään, että jaksanko lähtee käymään Montserratin vuorella. Olin siellä Hannan kanssa ekalla viikolla, kun tänne tultiin, ja se oli niin mahtava näky ja kokemus, että aattelin sillon haluavani käydä siellä uudestaan täällä olon aikana. Illalla alko kuitenkin laiskuus iskeen, ja kauhu kun kattelin tota tehtävälistaani, joka pitäis saada purettua tän viikonlopun aikana. Sitten tajusin, että mää oon kyllä ihan ääliö kun ees mietin kotiin jäämistä. Oon tällä reissulla jättänyt jo muutaman jutun tekemättä, jotka on jäänyt vähän harmittaan jälkeenpäin, ja nyt ymmärsin että tää olis taas yks semmonen tapaus, jos en menis. Se pitää niin paikkaansa, että tekemättömiä juttuja katuu eniten. Kattelin sitten valmiiks junat ja muut ja laitoin kellon soittaan aikasin.

Perjantai 23.1.
Lähdin 11 aikana käveleen kohti juna-asemaa ja ostin kakssuuntasen lipun. Junaa ootellessa mun viereen istahti joku jätkä, jolla oli aika urheilulliset vaatteet päällä ja reppu selässä. Aattelin heti että ihan varmaan on kanssa menossa Montserratiin, ja niinhän se olikin! Vähän ennen junan tuloo se alko kyseleen, että meneekö tästä juna Manresan suuntaan ja kerto olevansa menossa Montserratiin sitä kautta. Tulikin ihan mukava junamatka sen kanssa höpistessä. Se oli menossa kävellen juna-asemalta ylös vuorelle (google maps oli sanonut että matka kestää 20 minuuttia, mutta ei kyllä voi pitää paikkaansa kun jo pelkällä junalla kesti 20 minuuttia!) ja mää olin menossa kaapelikärryllä, jolla mentiin viimekskin, mutta onneks törmättiin asemalla vanhaan rouvaan, joka kerto että kaapelikärry ei mee tähän aikaan vuodesta, vaan pitää mennä vihreellä pikkujunalla, funicularilla sinne seuraavalta asemalta.

Vuorelle päästyämme käytiin hakeen infopisteestä kartat. Sitten mää möläytin, että oikeestaan olin suunnitellut että haluaisin mennä tän reissun yksin, että nyt on niin paljon asioita mielessä, ja tulin täältä hakeen vähän selkeyttä ajatuksiin, kun halusin tulla täällä käymään ennen lähtöö. Se onneks ymmärsi oikein hyvin, ja varsinkin siinä kohtaa kun mulla meinas tulla jo vähän tippa linssiin tota selittäessäni (vähän meinaa alkaa ärsyttään tää mun överiherkkyys ja tunteellisuus!). Toivoteltiin hyvät jatkot ja jatkettiin eri suuntiin.

Valkkasin jonkun polun, jonka aattelin olevan vähän iisimpi kun meidän syyskuussa kulkema polku oli (se oli pelkkää kipuamista "rappusia" ja kivikkoo pitkin!). Tää polku osottautukin sit ihan liiankin helpoks, se oli aluks pelkkä kävelytie, mutta onneks lopussa tuli vähän haastetta, kun poistuin pääpolulta jollekin pienemmälle metsäpolulle, ja kipusin korkeuksiin. Tykkään niin kiipeillä tommosessa maastossa, tuli niin hyvä fiilis kun sai vähän leikkiä apinaa. Mietin siinä, että taidan lähtee tän lenkin jälkeen vielä toiselle rankemmalle reitille, mutta sit saikin vähän liikuntaa, kun tulin takasin päin. Koko reitti oli ollut pääasiassa alamäkee, joten luonnollisesti piti kivuta ylämäkeen sitten takas tullessa! Siinä kohtaa tuli ekaa kertaa hiki ja alko jopa hengästyttään. Olin ollut ihan kylmissäni koko matkan, kun siellä ylhäällä kävi niin kova tuuli, ja kun ei reippaasta kävelystä huolimatta tullut lämmin. Olin ihan mukavan puhki reitin tehtyäni, ja päätinkin lähtee vaan takas kotiin ja jäin vaan hetkeks istuun aurinkoon ja menin syömään sämpylän kovimpaan nälkääni ennen lähtöö.

Olin ilonen, että päätin lähtee. On toi luonto vaan niin ihmeellinen, kun se selkeyttää pään ja rauhottaa kropan ja mielen. Sai ihan rauhassa hengitellä pahat fiilikset ulos ja vetää puhdasta ilmaa ja ajatuksia sisään. Tuli niin nöyrä ja kunnioittava fiilis luontoo kohtaan, kun kattelin alas vuorelta. Sen rinnalla tuntee ittensä niin pieneks ja olemattomaks.

Lähtöfiilis!

Söpö juna-asema

Lauantai 24.1.

Kirjottelin aamulla blogia ja tein vähän rästiin jääneitä koulujuttuja. Meidän piti jo ennen vaihtoon lähtoo tehdä kauhee määrä kaikenlaisia raportteja ja powerpointteja, mutta enhän mää mitään jaksanut tehdä kun kesä meni muutenkin niin hujauksessa. Onhan se hyvä niitä sitten tällein vähän jälkikäteen tehdä... 

Sunnuntai 25.1.

Päivällä tein yhden kevään kurssin tehtäviä, tai tutustuin aiheeseen kun se kurssi on alkanut jo Suomessa, enkä pääse näille ekoille tunneille mukaan. Loppu päivän ja illan siivoilin ja pakkailin ja heitin 4 pussillista tavaraa roskiin. En ymmärrä miten näin pienessä ajassa voi kertyä noin paljon roskaa. Mutta suurin osa oli jotain koulupapereita, joita ei tuu enää tarviin. Lisäks vein tyhjät pulloni lasinkeräykseen. Niitä oli yhteensä 16, eli ei se nyt oo kun 3 pulloo kuukaudessa :D Vaikka alkuaikana heitin niitä kyllä muutaman roskiin että ehkä se määrä olis ollut enemmän... Kaks yötä enää, ja sit mää lähren Barcelonaan 10 päiväks! :)