Neljäs

En ihan oo pysynyt ajan tasalla tän blogin kanssa, yllättäen on ollut taas niin paljon touhua ja tekemistä viime päivinä. Huomenna tulee tasan kuukausi täyteen Barcelona-elämää! Kysynpä vaan, että mihin hittoon se aika on oikein mennyt? Ihan kun kaikki viikot menis pikakelauksella eteenpäin, eikä meinaa pysyä yhtään perässä.

Mun ihanat mussukat, volumilaiset, oli täällä viime viikon lomailemassa ja vähän kai jotain työjuttujakin tehtiin! VoluMi on siis mun toinen perhe, 15 hengen osuuskunta, jossa oon vuoden pörrännyt. Oli ihana nähdä kaikkia, ja touhuttiin kaikkee rentoo yhdessä koko viikko. Iso kiitos vielä kaikille, oli kyllä taas niin erilainen viikko, kun te olitte tällä mua viihdyttämässä! <3

Ei kuitenkaan mennä asioiden edelle, kun mulla on vielä parin viikon takaset kertomukset kertomatta.


Maanantai 8.9.
Herätys oli siinä 7 kieppeillä. Pikasuihku ja valmistautuminen tulevaan ekaan koulupäivään. Olin koko edellisen viikon elänyt Hannan kanssa, joten olihan se aika kamalaa lähettää toinen takasin Suomeen. Tapahtu taas sama, kun edellisten hyvästien aikana, olin jo etukäteen pelännyt tilannetta, että itkusta ei tuu loppua. Hanna on ollut mulle niin iso tuki ja turva, en olis mitenkään selvinnyt ilman sitä täällä ekaa viikkoo. Heti kun oltiin annettu viimeiset halit ja sanottu heipat, suljin meidän oven ja ajattelin, että seuraavan kerran kun tuun tähän huoneeseen, täällä on vaan mun tavarat ja mun elämä. Ja eihän siitä itkusta meinannut tulla loppua koko matkalla.

Jossain kohtaa kuitenkin aloin miettiin, että hei, tätä vartenhan mää täällä oon, että saan olla yksin ja kokee asioita, joita itse haluan ja joista nautin, eikä mun tarvi olla surullinen.. Se on jännä, miten pelkkä ympäristön katselu voi tuoda hyvän olon. Loppumatkasta olin ihan fiiliksissä, että hei, oon menossa yliopistolle ja tapaan ekaa kertaa uusia tuttavuuksia, joista ehkä myöhemmin tulee mun hyviä ystäviä. Se on ehkä tärkein oppi tässä elämässä, että ei saa jäädä murehtiin asioita, joille ei voi mitään, vaan pitää keskittyä niihin, mihin voi vaikuttaa, ja mitä oikeesti haluaa tehdä. Asenne ratkasee loppupeleissä kaiken. Voit olla kuinka hyvä ihminen tahansa, mutta jos ajattelet kaikesta negatiivisesti, lopusta ei tuu ikinä hyvää.

Kun olin kävellyt noin 30 metriä metrolta yliopistolle päin, törmäsin toiseen vaihtariin Saksasta. Se oli vähän eksynyt ja tuli kysyyn tietä, ja mää ylpeenä esittelin sille maps.me- appsin ja yhdessä etsittiin oikee reitti yliopiston rakennukseen. Saksalainen vaikutti tosi kivalta, ja vaihdettiin numeroita heti. Yliopistolla oli tooosi monta vaihtaria ympäri maailmaa, ja oli huikeeta tutustua kaikkiin tyyppeihin. Saatiin paljon infoo tulevasta vaihto-opiskeluajasta, kauheesti lippuja ja lappuja ja ohjeita, miten saadaan majailla täällä laillisesti (en oo vielä kerennyt mitään dokumentteja hankkiin...). Siä meni muutama tunti, ja meinasin nukahtaa ties kuinka monta kertaa kun piti vaan kuunnella opettajia ja istua aloillaan.

Mikähän siinä on, että aina kun kuuntelen pitkään jonkun puhetta, alkaa silmät lupsaa ja meinaan nukahtaa.. Ehkä se johtuu siitä, kun ennen aina kuuntelin kuunnelmia (ääneen luettuja kirjoja) ennen nukahtamista, sitä jotenkin aina rentoutuu kun kuuntelee puhetta. Täällä se on viä korostunut kun kuuntelee espanjaa, kun en ymmärrä ihan kaikkee, ja se kuulostaa muutenkin niin kauniilta. Jos olisin kissa, niin alkaisin varmaan kehrään aina kun joku puhuu mulle täällä :D. Tärkee infotilaisuus ei kuitenkaan oo se oivallisin hetki alkaa nukkuun, muista oppitunneista puhumattakaan.. Meillä oli vielä parin tunnin workshoppi Katalonian kulttuurista ja kielestä, ja se oli ehkä mielenkiintosin aihe sinä päivänä. Katteltiin videoita kulttuurista ja kaikista perinteistä ja opeteltiin vähän katalaania.

Koulun jälkeen lähdin ekaa kertaa seikkaileen kohti Terrassaa, kun piti mennä tekeen espanjan kielen testi, jotta tietää oman tasonsa ja tietää mihin kurssille kannattaa mennä. Testi oli tosi lyhyt ja outo, mutta sain tulokseks sen mikä pitikin eli A2. Testin jälkeen hyppäsin junaan ja menin takasin asunnolle pakkaileen. Siinä menikin yllättävän kauan, kun piti saada lisääntynyt omaisuus mahtuun matkalaukkuun ja reppuun ja käsilaukkuun.. Sain onneks kantoapua, niin ei ollu niin paha nakki. Heitin laukut hostellille ja mentiin siitä mun kaverin kämpille, kun en halunnut jäädä sinne yöks. Kyllä palvelu pelas, nautiskelin sohvalla viiniä ja kuuntelin hyvää musiikkia ja sillä välin mulle kokkailtiin gourmet-illallinen.

Tiistai 9.9.
Seuraavana päivänä saatoin vahingossa sulkee herätyskellon ja heräsin vasta päivällä, kun sen päivän infotilaisuus oli jo hyvällä mallilla kohta loppumassa. Otin itteeni kuitenkin niskasta kiinni ja lähdin taas kohti Terrassaa, kun piti tehdä vahvistus espanjan kielen kurssivalinnasta ja maksaa kurssi. Tuntu kyllä niin tyhmältä matkustaa 40 minuuttia sinne ja toiset 40 takasin päin jonkun 15 minuutin vahvistuksen takia. Onneks toi junalla kulkeminen ei kuitenkaan kovin kallista oo, 3e suunta, ja jos oikein muistan niin pääsin vaihdolla, eli maksoin vaan kerran ton maksun. Vois Suomi vähän ottaa mallia näistä hinnoista...

Tiistaina menin sitten ekaa kertaa hostellille yöks ja sain laukkunikin purettua lukkokaappiin. Oli aika jännää, mutta hengissä selvisin :D

Keskiviikko 10.9.
Aamulla heräsin aikasin aamulla ja lähdin kohti UPC:n pääkampusta, meillä oli taas tutustumista Katalonian kulttuuriin ja sitten oli jotain kirjastoinfoo, tosi tylsä päivä. Karkasin vikalta tunnilta ja lähdin kohti hostellia, missä näin ekaa kertaa Stephanien. Siitä taisinkin jo kertoo tokassa postauksessa, käytiin lounaalla ja illalla drinkeille ja en ihan päässyt clubille asti...

Syömässä ja juomassa Stephanien ja Diegon kanssa.

Torstai 11.9.
Torstai meni aika rennoissa tunnelmissa, nukuin krapulan pois ja heräsin joskus päivällä. Koko päivä oli aika lailla vaan makoilua ja syömistä. Tänä päivänä oli Katalonian "itsenäisyyspäivä" ja koko kaupunki oli täynnä Katalonian väreihin, keltaseen ja punaseen pukeutuneita ihmisiä. Kaupungilla olis ollut vaikka mitä ohjelmaa ja mielenosotuksia ja muuta, mutta otin varman päälle ja lähdin vasta illalla liikkeelle, olisin muuten jääny hullujen ihmisten jalkoihin. Nehän on siis jo 300 vuotta koittanut saada itsenäisyyttä Katalonialle, mutta ei oo vieläkään onnistunut.

Tapaksilla ja viinillä. Hyvä väriero.

Illalla menin syömään Stephanien kanssa. Seikkailtiin pitkin keskustaa ja kaikki mihin oltais haluttu mennä, oli kiinni kun kello oli jo niin paljon. Löydettiin sitten joku tosi kallis tapas-paikka, eikä se ollu yhtään niin hyvä kun aiemmat tapakset, mutta oli se ihan mukava terassi-paikka silti. Stephanie oli sopinut treffit joidenkin argentiinalaisten jätkien kanssa, joten lähdettiin seikkaileen niiden luokse. Se osottautuikin aika vaikeeks, kun eksyttiin moneen kertaan hyvästä suuntavaistosta ja google mapsista huolimatta. Etittiin baaria nimelta Mojito, ja tuntu että kukaan lähistöllä ei oo kuullutkaan koko paikasta. Sitten joku pappa osotti meijät yhteen baariin, ja sano että sieltä saa hyvää mojitoo. Mentiin sitten siihen ovelle ja kysyttiin vielä ovella seisovalta naiselta, tietäiskö se kyseisestä baaria. No eipä tiennyt, mutta kehotti kans mennä juomaan siihen viereiseen baariin hyvät mojitot. Sinne me sitten mentiin, ja yllätys oli aika suuri, kun se meidän tuttava sitten kävelee baarin perukoilta tiskille meidän luokse! Oltiin siis vahingossa tultu samaan paikkaan, kun missä ne oli ja missä meidän oli myös ollut määrä tavata. Baarin nimi ei todellakaan ollut Mojito, oli sattunut pieni väärinkäsitys kun se jätkä olikin sanonut vaan että mennään mojitoille, ei Mojitoon... :D Mutta löydettiin siis perille, ja oli oikein hauska ilta, kun lopulta Miiakin saapui sinne pienten maanittelujen jälkeen. Sattui taas legendaariset ja jäätiin notkuun tiskille jutteleen mukavia baarimikkojen kanssa, ja yllättäen meille tarjottiin taas ilmasta viinaa! Tää on ihan ihme kaupunki kyllä, ei voi muuta sanoo! Jatkettiin vielä matkaa johonkin niiden jätkien hostellin kattoterassille, mutta ei siellä kauaa viihdytty kun piti lähtee kotiin.

En muista mysteeribaarin nimee..

Perjantai 12.9.
Perjantaina pyörittiin koko päivä kiertelemässä kaupungilla, nähtiin Barcelonan katedraali ja pari muuta kirkkoo, ja oli kyllä taas niin upeita. Vaikka en oo ite yhtään uskonnollinen, tykkään silti käydä kirkoissa. Tykkäsin lukiossa tosi paljon taidehistoriasta, ja on ollu hienoo huomata, että sieltä on jäänyt myös jotain mieleen! Barcelona on täynnä goottilaisia rakannuksia, ja se on aina ollut just mun lemppari aikakausi mitä taiteeseen ja rakennuksiin tulee. Kaikki on niin ihanan yksityiskohtasta ja kaunista että menee aina ihan kylmiä väreitä kun kattelee ympärilleen.

Tavattiin Stephanien kavereita illalla ja meidän piti mennä syömään maailman parhaan hampparit ja juomaan parhaat mojitot, mutta kun saavuttiin kyseiseen paikkaa, selvis että keittiö on mennyt jo kiinni eikä saanu hamppareita. Tyydyttiin sit johkin sormiruokaan jonka nimee en muista, ne oli tosi rasvasia ja tosi hyviä! Juotiin parit mojitot, mutta täytyy sanoo että ei kyllä ollut yhtään mun makuun, ihan liian paljon sokeria.. Siitä seikkailtiin sitten tiemme kohti Suttonia, mutta piti käydä eka hostellilla vaihtaan korkkarit jalkaan, koska ei kuulemma olis päässyt sisään sandaaleilla... Ihme touhua :D Mutta siellä oli tosiaan kaikki kauluspaidat ja mekot päällä, oli ehkä vähän liian hieno paikka meikäläiselle! Heti ensimmäisten minuuttien aikana kun käveltiin baaritiskille, sain kimppuuni pari miestä jotka alko heti kyseleen, että mistä oon kotosin jne. Mulla jäi siitä paikasta tosi huono maku, koska inhoon tommosta että saan koko illan hätistellä miehiä ympäriltäni... :D Ei ne osannut edes tanssia. Mulla meni jossain vaiheessa hermot, kun muut oli kadonnut johkin ja yritin yksin selviytyä siellä. Lähdin vielä ulos kattoon, josko kaverit olis siellä, mutta ei ollut, joten otin taksin ja menin kaverille yöks. Stephanie ei vastannut puhelimeen, joten laitoin vaan viestin että lähdin..

Tää oli ihanan näkönen mesta, vaikka ei hamppareita saatukaan!

Lauantai 13.9.
Seuraavana aamuna sain hätääntyneitä viestejä, että missä oon ja mihin oikein katosin, noi oli kuulemma ettinyt mua ympäri baaria! Stephanielta oli loppunut akku joten siks ei ollut saanut yhteyttä.. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin, pyhitettiin lauantaipäivä levolle ja mentiin illalla viä syömään johkin raflaan.

Sunnuntai 14.9.
Tätä päivää mää olin odottanut. Meidän piti jo edellisellä viikolla mennä Hannan kanssa Montjuïcin vuorelle Picnic Electronic -tapahtumaan, mutta ei sitten koskaan sinne päästy. Sunnuntaina käytiin lounastamassa ja lähdettiin joskus viiden aikaan kohti Montjuïcia. Otettiin taksi, koska kukaan ei jaksanut kävellä sinne ylös vuorelle. Siellä oli jo ihan hirvee määrä porukkaa ja musiikki pauhas! Ostettiin kalliit euron kaljat joltain katukauppiaalta ja lähdettiin kohti aluetta. Siellä oli ihan kaiken ikästä porukkaa, vauvasta vaariin, mikä tuntu tosi oudolta aluks. Siellä kuitenkin juotiin ja myös polteltiin aika reilulla kädellä, mutta ehkä se on niin normaalia tuolla ettei kukaan välitä. Siellä oli kauheesti kaikkia temppujuttuja, nuoralla kävelyä, kiipeilytelineitä, ja kaikkee "ulkoleikkejä" lapsille ja vanhemillekin. Ei kuitenkaan jääty kokeileen mitään (vaikka mieli olis tehny), vaan mentiin ostaan pari sangriakannua ja jatkettiin matkaa eteenpäin. Siellä oli kyllä niin letkee tunnelma, että tuli heti hyvä olo itellekin. Vaikka en taas pysynyt kauheesti kärryillä keskusteluista, kun yllättäen suurin osa käytiin espanjaks, mutta se ei haitannut yhtään. Oli vaan mukava fiilistellä ja kattella ohikulkevia ihmisiä ja hörppiä hyvää sangriaa.

Jammailtiin siellä monta tuntia, ja tuntu että haettiin koko ajan uusia mehukannuja... Ysin kympin aikoihin tajusin, että oon ihan tuhannen tuiterissa enkä tiedä missä mun porukka on. Oltiin yhdessä tultu vessoille, mutta en sitten enää löytänyt vaihteeks ketään. Miten musta tuntuu, että tästä on tulossa ihan tapa! Aina kadotan kaikki ihan yhtäkkiä, ja vaikka kiersin taas koko lähialueen läpi, en löytänyt ketään. Kuten ennenkin, tälläkin kertaa sitten näin parhaaks lähtee kotia kohti, koska en jaksanut jäädä porteillekaan hengaileen ja odotteleen muiden saapumista. Lyöttäydyin jonkun turistijoukon mukaan, kun älysin että nekin on taksia vailla. Lähdettiin sitten yhdessä ettiin vapaata taksia. Siellä oli muutama muukin samoilla aikeilla, kun ilmeisesti se paikka meni kiinni kympiltä. Koko paikka oli täynnä ihmisiä ja takseja, enkä oikein vieläkään ymmärrä miten me lopulta saatiin vapaa taksi. Osasin hyvin suunnistaa ja kertoa missä haluan jäädä, ja koska olin lyöttäytynyt niin mukavien herrasmiehien seuraan, mun ei tarvinnut maksaa matkasta mitään.

Kun pääsin hostellille, mun kaveri laitto viestiä, että mun pitää tulla sen seuraks, joten keräilin itteni ja lähdin käppäileen kohti kantabaaria. Siellä istuskelin pari tuntia ja nautiskelin elämästäni. Sain skootterikyydin kaupungin halki kämpille, ja se oli mahtavaa :D Tuolla on vähän sekava liikenne, ja oli niin siistiä kun puikkelehdittiin jossain pikkukaduilla ja autojen välissä ja mentiin niin lujaa kun pikku skopalla nyt pääsee. Mulla oli ihan liian iso kypärä päässä, ja en meinannut nähdä mitään sen alta, mutta ei paljoo haitannut. Kämpillä juotiin vielä vähän viiniä... Musta on tullut täällä niin alkoholisti, että välillä oikein hävettää, mutta toisaalta taas ei. Kyllähän sitä ihminen saa tehdä just sitä mitä haluaa ja pitääkin tehdä. Ei siitä tulis mitään, jos pitäis koko ajan miettiä mitä muut on mieltä. Ja sen takia join myös aamupalaks lasin viiniä, koska voin tehdä niin! Mitään muita muistikuvia maanantaista ei ookaan, tais olla aika vahvaa viiniä! Perus löhväilypäivä siis ilman mitään velvollisuuksia tai päämäärää.

Tiistai 16.9.

Menin käymään Terrassassa, kun piti hoitaa kaikkia asioita siellä, käydä koululla ja poliisilaitoksella ja pankissa jne, mutta menin sinne niin myöhään että kaikki paikat oli jo mennyt kiinni. Täällä menee kaikki toimistot kiinni jo kahdelta (ja ihan kaikki muutkin kaupat), koska sillon alkaa siesta, ja on ilmeisesti mahdotonta tehdä mitään. Meillä menee myös koulussa tunnit niin, että siestan aikaan ei oo tunteja. Tää tarkottaa siis sitä, että aamutunnit on 9.30-13.30 ja sitten on iiiso aukko ja iltatunnit on 18-21.45. Ihan järjetöntä! Iltatunnit on siis myös aikuisopiskelijoille tarkotettu, ja yllättäen siellä olis just pari kurssia enkun kielellä mitkä mun pitäis valita. Ja ne sattuu oleen vielä perjantai-iltasin. Love this city :D

Menin sitten vaan käymään täällä meidän asunnolla, kun Stephanie täällä jo sillon asusteli ja ihastuin tähän paikkaan. Käytiin kiertelemässä kaupungilla, ja ihastuin vähän lisää. Ja käytiin syömässä, ja sekin oli ihan hyvää. Olin ihan rikki kaikesta kävelystä ja hyppäsin junaan ja takasin Barcelonaan. Toi matka on aina tosi hyvä päikkärihetki, mua alkaa aina heti väsyttään kun istun junassa.

Mun lähipuisto, menee koko kaupungin läpi

Kadut tyhjillään siestan aikaan..

Keskiviikko 17.9.
Stephanie lähti Madridiin keskiviikkona kaveriaan moikkaan, mutta mää päätin jäädä tänne. Pesin pyykkiä ja kirjottelin blogia ja hengailin kaupungilla ja hostellilla.

Torstai 18.9.
Muutto Terrassaan. Tästä jo kirjottelinkin aiemmin, joten turha kertailla. Oma koti kullan kallis, vieläkin viihdyn täällä oikein hyvin!

Perjantai 19.9.
Nukuin ekan yön omassa kodissa hyvin ja pitkään. Aamulla tuntu kyllä että joka paikka oli jumissa, kun toi sänky on niin kamala... Kuoppa keskellä ja korkeet reunat, tuntuu että nukkuisin jossain pesässä. Tyynykaupoille on ehdottomasti lähdettävä, mulla on ollut nyt joka aamu takaraivo ja niskat niin kipeenä. Joudun muutekin pitään kahta tyynyliinaa tossa, koska täällä kaikki tyynyt on tommosia pitkulaisia! Ehkä olis tosin helpompi ostaa pitkä tyynyliina tota varten...

Aamulla/päivällä tein kaiken tosi hitaasti. Otin pitkän suihkun ja söin aamupalaa. Ilmeisesti tein kaiken ihan liian hitaasti, koska loppujen lopuks mulla tuli kauhee kiire illalla. Mun tuttu, Maria Proakatemialta, oli tullut tänne Tiimimestarit-valmennusohjelman porukan kanssa viimeselle tapaamiselle ja niillä oli illalla esitykset, joita mun oli tarkotus mennä kattoon. En kuitenkaan ikinä päässyt sinne asti, koska en näköjään oikein osaa hahmottaa tota ajankulkua tai sitä, että kauanko täältä kestää kulkee Barcelonaan.. Muutenkin sähläsin jotain ihan outoo koko illan, en oikein vieläkään tiedä mihin ne kaikki tunnit taas katos.

Loppujen lopuks olin Barcelonassa sillon, kun niiden esitykset oli jo loppumassa, joten näin parhaakseni lähtee sitten kohti seuraavaa päämäärää. Miian äiti ja mummu oli tullut tänne lomaileen, ja ne huoli mut mukaan illalliselle. Koko kaupunki oli täynnä ihmisiä, kun täällä oli just alkanut La Mercè -kulttuurifestarit. Se on Barcelonan isoin juhla ja kestää noin viikon. Tuntu, että koko kaupunki oli liikkeellä ja mihin menitkin, niin siellä oli ihan täyttä ja ihmisiä oli joka kulmalla. Törmäsin heti Ramblalle päästyäni jättiläisparaatiin ja jäin niitä hetkeks katteleen. Löysin Miian ja muut hetken etsiskelyjen jälkeen ja suunnattin vanhaan kaupunkiin ettiin hyvää ruokapaikkaa. Päädyttiin mukavan näköselle aukiolle ja ja piti hetki siinä odotella ennen kun päästiin pöytään. Otettiin Miian kanssa alkudrinkit ja naureskeltiin baarin sisäänheittäjälle, joka oli samaan aikaan niin hauska ja niin naurettava, että se oli jo aika ihana yhdistelmä. Mietittiin pitkään, että käyttäytyykö se oikeesti niin vai vetääkö se vaan roolia, mutta heterolta se ei ainakaan vaikuttanut! Koko illan se hauskuutti, kehu ja imarteli kaikkia naisia ja olihan siitä vaikee olla tykkäämättä :D

Vedettiin herkulliset paellat masuun, mää maistoin ekaa kertaa mereneläviä! En oikein osannut kuoria rapuja, mutta ehkä ens kerralla se luonnistuu paremmin... Syömisen jälkeen hyvästeltiin Miian äiti ja mummu, ja ohjattiin ne oikeeseen suuntaan hotellia kohti. Sitten lähdettiin ylläri, ylläri kohti Benedictiä yksille, joka lopulta vaihtu kahdeks ja puoleks. Oli supermukavaa jutustella Miian kanssa kahden kesken, oltiin hyvin onnellisia että paikallaolevista kukaan ei ymmärtänyt meijän juttuja!! Päästiin kuitenkin inhimilliseen aikaan lähteen, eikä tällä kertaa oltu ihan pilkkuun asti siellä.

Tähän on hyvä lopettaa, koska mun on nyt pakko mennä nukkuun. Koitan jatkaa tarinointia mahdollisimman pian, koska on niin paljon kerrottavaa.